vähän autistisia ajatelmia

Ulkona on myrsky ja tulvavaroitus... ei meillä, mutta tuolla alamäessä. Sataa, sataa, sataa... ja puita kaatuu ja on syksy. L totes töihin lähtiessään, että katsotaan pääseekö toimistolle saakka vai joutuuko tulemaan takas... mä mietin että onhan meillä riittävästi bensaa aggregaattiin jos menee sähköt.

Mä mietin taas - varmaan ton eileisen kielikyssärin herättelemänä niitä asioita meidän perheessä, jotka tekee meistä erilaisia ihan keskivertoperheeseen nähden... pieniä asioita, ei missään nimessä mitenkään käänteentekeviä tai maailmaa mullistavia, mutta erilaisia – sellaisia joita ne keskivertolasten vanhemmat ei ehkä mieti omassa arjessaan tai jotka saa meidät näyttämään sen satunnaisen ohikulkijan mielessä joko aivan hillittömän ankarilta vanhemmilta tai vastaavasti M:n poispilatulta pikkuprinsessalta.

TimeTimer on apuväline, jota suosittelen lämpimästi ihan jokaiseen lapsiperheeseen. Se mittaa aikaa visuaalisesti ja helpottaa lapsen ajanhahmottamista. Meillä sitä käytetään kaiken muun muassa aamulla pukemiseen ja kouluun lähtöön – ”näin paljon sulla on aikaa pukea ja syödä ja olla valmis kouluun”, odottamiseen – ”odota viisi minuuttia niin ehdin sua auttamaan”, sylittelyyn – ”pidän sua sylissä näin kauan ja sitten mun täytyy taas tehdä muuta”, nukkumaanmenoon – ”näin kauan saat vielä valvoa”. Lisäksi mä käytän sitä leivontaan ja ties vaikka mihin.

Mä haluaisin toisen yläkertaan ja kolmannen autoon... NIIN hyvä se on! 

Meidän lasten ruokavalio on täysin järkyttävä. M ei syö taas oikeastaan mitään muuta kuin tietynmerkkistä paahtoleipää ja tiettyä hilloa ja keitettyä makaronia paljaaltaan. Hillittömän pakotuksen edessä se syö tietyn merkkisiä mandariineja – en uskalla antaa muita kun sit se ei söis näitäkään – ja satunnaisesti tietyn lajikkeen omppuja. Se ei syö vihanneksia tai oikeastaan mitään muita hedelmiä... mä oon ruvennut kätkemään asioita niihin ”kakkuihin” ja ”muffinseihin” joita mä leivon... pinaattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa, omenaa, kurpitsaa... sokeriahan se tietysti söis loputtomiin ja jätskiä. Tää on asia jossa mä oon ihan avuton. Mulla oli kauniit ajatukset ja vahvat periaatteet ja melkoiset standardit, oonhan henkeen ja vereen ruokaihminen... pakottamalla kukaan ei kuitenkaan opi tykkäämään yhtään mistään ja toisaalta mulla ei vaan ole voimia siihen tasiteluun... kaksi nuorempaa seuraa vanhempaansa ja näinpä kukaan lapsista ei syö oikeastaan yhtään mitään ja mä yritän olla välittämättä muitten katseista - niistä verhotuista, jotka kertoo paljon.

Ja se nukkuminen... me saatiin se viikkojen työllä omaan sänkyynsä ja nyt se on taas meidän sängyssä ja sinne se taitaa jäädäkin. Pitäis varmaan jaksaa ja pakottaa ja yrittää... vaan en jaksa, en jaksa vaikka kaikki nukkuis paremmin omissa sängyissää tai siis ainakin me aikuiset ilman M:n seuraa. Tässä palataan taas siihen sylittelyyn... meillä nyt vaan on lapsi joka vaatii oikeastaan jatkuvaa ”ihokontaktia” vuorokauden ympäri. Tähän on muuten ihan turha sanoa että ne on vaan vähän aikaa pieniä ja haluaa syliin... M kun ihan liioittelematta olis mieluiten sylissä vuorokauden ympäri.

M inhoaa olla autossa ja matkailu ahdistaa. Me ei siis kauheesti matkustella ja nyt kun suunnitellaan laajempaa perhekokousta Floridaan ensi vuodelle ollaan me jo aloitettu miettimään, miten ja millä me saadaan se toimimaan M:n kanssa niin ettei kaikkien reissu mene pilalle. Mun lapselle lomat ja lomailu nyt vaan on ihan valtava stressi eikä kovinkaan iso ilo. Mä odotan tätä matkaa aivan valtavasti ja on aivan mahtavaa että lapset pääsee näkemään isovanhempiaan ja setiä ja tätejä ja serkkuja... silti mua pelottaa ja hirvittää ja mä tiedän, että L miettii ihan niitä samoja asioita. Millä me pystytään luomaan tämän matkan ajaksi niin strukturoitu elämä, että toi pärjää, ilman että me vaikutetaan ihan hirvittään hankalilta ja vaikeilta ja että koko joukko joutuu tanssimaan meidän lapsen pillin mukaan.

Aina ei voi olla vaan kotona, mutta helpompaa se kyllä on.