Siirry pääsisältöön

omituisten otusten kerho


Maailmassa on monta omistuista paikkaa, mutta tunnelmaltaan ehkä yksi mielenkiintoisimmista on psykologin odotushuone. Mulla on tästä melko laaja kokemus, olenhan tavannut yksityisesti pariakin psykologia Suomessa ja yhtä muutaman kerran täälläkin, silloin poikien syntymän jälkeen. Kaikki kolme aikuisten psykologia on pitäneet vastaanottoaan ihan tavallisissa asuinkerrostalossaja vastaanotolla ei ole näin ollen ollut varsinaista odotushuonetta ja omaa aika on odotettu istumalla siellä rappukäytävässä. Liian aikaisin ei voinut soittaa ovikelloa, koska siellä saattoi aina olla edellinen asiakas vielä pohtimassa oman mielensä liikkeitä. Sit jos siihen lähtevään asiakkaaseen törmäsi, molemmat katsoi kattoon ja seiniin ja esitti sen toisen olevan näkymätön, oltiinhan täällä myöntämässä että oltiin aika heikkoja ja rikkinäisiä.

Sitten olen istunut pariterapeutin odotushuoneessa, en tosin asiakkaan ominaisuudessa. Meidän ASD lasten vanhempien vertaistukiryhmä vaan sattuu kokoontumaan yhden pariterapeutin vastaanotolla ja siellä ON odotushuone. Tästä odotushuoneesta on yritetty rakentaa rauhaisa ja rentouttava... vähän kuin span odotushuoneessa... rauhallista, helisevää musiikkia, tunnelmavalaistus, sohvia ja nojatuoleja...

Lastenpsykologin odotushuone on tullut tutuksi kahden psykologin osalta. Molemmissa näissä oli tosiaan se oikea odotushuone. Ensimmäisellä ei koskaan ollut ketään muuta ja seinällä oli taulu, jossa kehoitettiin hallitsemaan vanhempia kohtaan tunnettua vihaa... M oli silloin kaksi, me saaltiin sieltä lähinnä käytännön neuvoja ja olisin suonut että tää täti olis lähettänyt meidät jatkotutkimuksiin, vaikka ei diagnoosikoodeihin uskonutkaan.

Nykyään me käydään kerran viikossa M:n kanssa terapeutilla. M juttelee siellä peloistaan ja ahdistuksistaan ja koulusta ja syömisestä ja niistä asioista jotka nyt kulloinkin tuntuu vaikeilta. Se on ison psykologiryhmän vastaanotto ja odotushuone on aina täynnä ihmisiä vanhempia, jotka leikkii asiakkaan sisausten kanssa tai lukee lehteä tai leikkii puhelimellaan – yksi neuloo. Täälläkään - toisin kuin terapiaklinikalla - odotushuoneen ihmiset eivät puhu toisilleen, eivät tervehdi tai sano näkemiin, ei vaikka samat ihmiset on siellä viikosta toiseen samaan aikaan samojen lasten kanssa. Se yksi pitkätukkainen vanhempi rouva, joka pelaa shakkia lapsen kanssa. Se nainen joka laukkaa tyttärensä kanssa edestakaisin... sisään, ulos, sisään, ulos. Se jolla on mukana tyttö ja poika ja isä hakee ne pois, se äiti jolla on punertava tukka ja iPad. Meitä kaikkia yhdistää se, että meidän lapset on jotenkin rikki. Kuinka ne meni rikki? Voiko niitä korjata? Kuka ne rikkoi? Äiti? Isä? Opettaja? Joku muu, mikä? Oliko ne jo valmiiksi rikkonaisia? Onko tästä mitään hyötyä? On varmaan kysymyksenä kaikkien odottajien mielissä...

Siellä me istutaan ihan hiljaa ja vältetään katsomasta toisiamme, me rikkinäisten lasten vanhemmat... Tekiskö kuitenkin itse kullekin ihan hyvää käydä vähän psykologilla? Hyötyiskö siitä kaikkien lapset? Varmasti, ehkä, tai ainakin veikkaan näin...


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää