Siirry pääsisältöön

mitä tapahtuu kun pissa osuu pottaan?


L on kuumeessa ja makaa sängyssä, M on kiukkuinenja väsynyt ja tän keleen ihanan talviaika systeemin takia yritän pitää laumaa pystyssä tavallista pidempään. Viisaampihan näkis tässä useammankin potentiaalisen katastrofin, mutta musta on tullut ilmeisesti puolisokee urpo tai sit mä en oo koskaan ollutkaan kovin fiksu...

Ensin katsotaan telkkaria, pojat riehuu ja M haluaa olla vain sylissä – 1.varoitusmerkki

Kun ohjelma loppuu valutaan alakertaan iltapalalle, M haluaa oikeastaan mitä tahansa paitsi sitä mitä on tarjolla – 2. varoitusmerkki – ja kiukuttelee pöydässä syömättä mitään.

Käsken pojat kylpyyn ja M haluu kans, mutta ei nopeeseen vaan pitkään kylpyyn, mä näen miten sitä nyppii ajatus siitä et oon jumissa laittamassa poikia nukkumaan – 3. varoitusmerkki  – ja se roikkuu K:n paidankauluksessa eikä päästä sitä yläkertaan.

 Riisun poikia ja taustalla M riisuu itse itsensä, se yrittää rynniä mun ohi ja työntää mua ja poikia sivuun, pyydän odottamaan vuoroaan ja se vaan jatkaa – 4. varoitusmerkki.

Kylvyssä se kaataa sangollisen saippuavettä K:n niskaan, kohauttaa olkiaan ja sanoo ”sori” kun käsken, ei edes katso ja lappaa seuraavan ämpärillisen kylppärin lattialle – 5. varoitusmerkki.

(ehkä mä alitajuisesti tiesin mitä on tulossa koska missään välissä en korottanut ääntäni, ollut kärsimätön tai suuttunut)

Muistutan – edelleen siis hämmästyttävän rauhallisena – että vesi pysyy mieluiten siellä ammeessa, ja nostan itkevän O:n pois kylvystä. Leikkaan O:n kynnet ja laitan sen potalle, kun se kerran haluaa... Huomaan lattialla uuden vesilätäkön ja käsken M:n pois kylvystä, kiedon sen pyyhkeeseen ja istutan kylppärin tasolle... leikataan kynnet – M muistuttaa että ne pitää leikata oikeessa järjestyksessä, K leikkii ammeessa ja O istuu potalla, O pissaa pottaan – ekaan kertaan ihan tietoisesti – ja mä aloitan ihan hillittömät juhlat...

Tämä pissajuhla siinä potalla ajaa neidin rajan yli ja alkaa se klassinen kaksveen itkupotkumähaluuuuunsitätätätota -tyylin raivariulina neljä ja puolivuotiaalla... sitä raivoa jatkuu sen ajan kun haen palkan pissaajalle, selitän sen veljelle et ekaks pitää pissata pottaan jos haluaa namin, leikkaan sen saman veljen kynnet, pesen molempien ja siinä sivussa meuhkaavan M:nkin hampaat, laitan pojille vaipat ja pyjamat, suljen oven raivottaren nenän edestä luvaten sille että se pääsee syliin heti kun pojat on sängyssä... heitän sen ulos poikien huoneesta neljästi ja kannan omaan huoneeseen... lopulta saan sanottua hyväntuulisille jätkille hyvät yöt ja annettua niille kirjat. M raivoaa ja ulisee oven ulkopuolella lattialla. Haetaan yhdessä yöpaita, pyydän pukemaan sen päälle sillä aikaa kun haen sen peiton ja tyynyn meidän sängystä ja huuto yltyy taas koska se ei saa nukkua eikä edes kulemma ikinä haluis nukkua meidän sängyssä... Uninen L kysyy mitä se ulvoo... palaan takaisin, heitän tyynyn ja peiton sänkyyn ja heijaan nyyhkyttävää lasta sylissäni varttitunnin. Siinä samalla hoidetaan iltarukouksia ja hyviä öitä ja tonttujuttuja ja pusuja ja jutellaan siitä kuinka L on kuumeinen ja nukkuu... sovitaan että lasketaan kymmeneen ja hän menee sänkyyn. Alkaa uusi itku siitä ettei L tule, kun se aina tulee heti mun jälkeen ja se on SÄÄNTÖ.  Lähden hakemaan musiikkia sille ja palaan takaisin, se itkee edelleen koska asia meni väärin. Käyn kurkkaamassa potilasta ja takaisin palatessani löydän M:n pelaamasta puhelimella. Muistutan että on nukkumaanmeno aika ja se itkee taas... 

Onneksi näitä iltoja on nykyään harvemmin. Saa nähdä miten M pärjää sen ajan kun L on Suomessa, miten se kestää sen että mut pitää vaan koko ajan jakaa.




Kommentit

  1. Onnea pottapissasta. Siitä se lähtee!! Ja huhhuh noita iltoja. Aina välillä se vaan vääjäämättä menee siihen, että ilman itkua ei vaan voi saada kaikkia nukkumaan. Mutta täytyy kyllä hattua nostaa sun rauhallisuudelle, mulla ois varmaan jo ekan vesivahingon jälkeen alkanut pinna kiristyä - isosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuskin tästä vielä tapa tulee, mutta nyt on ainakin saatu "established" se että potalla käynnistä saa karkkia ;)Jos pojat olis aiheuttaneet tän tapahtumien ketjun olisin varmaan hermostunutkin, mutta M:n kanssa ei vaan auta muu kuin pysyä itse rauhallisena, sellaisena järkähtämättömänä kalliona.

      Poista
  2. Huh, hankalalta kuulostaa, vielä kun illat menee puoliteholla toisen sairastaessa. Mietin hirveästi miten etenisi näissä pottailuissa, kun toiselle ei ole vielä tullut sitä vahinkoakaan, toinen kyllä osaa mennä potalle mutta ei pyydä sitä. Ainoastaan kun ollaan nakuna kylvyssä osaa hän mennä itse, eli pitäisi varmaan kokeilla olla ilman vaippaa..., en vain jaksa ajatusta sotkuista ensin yhden ja sitten toisen kanssa, olen odotellut josko se toinenkin sieltä pian.

    Empatian harjoittelusta M:n kanssa vielä. Sekin kuulostaa hankalalta. Onko mitään mikä hänestä tuntuu ikävältä, ja voisi sitten teroittaa jotenkin tyyliin että nyt veljestä tuntuu samalta kun sinusta silloin ja silloin?

    Meillä tämä on ajankohtaista 2.5-vee kansalaisilla heidän ymmärrystasollaan, todella painotan miten veljeen mahtaa sattua ja miltä se tuntuu kun toinen heitti häntä palikalla, vaikka yleensä yritämme olla hirveästi voivottelematta jos on vain pikkuhaverista kysymys. Toki ymmärtävät että toiseen sattuun kun sehän oli tarkoituskin, mutta se empatia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mennään ihan täysin vapaaehtoisuusperiaatteella ja toisaalta toivon että satais homma tehtyä yksi kerrallaan kun musta taas tuntuu täysin kohtuuttomalta varautua kahden vahinkoihin ja kiireisiin pissahätiin ja... en tiedä, ehkä ne on vaipoissa kunnes muuttavat pois kotoa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi