lauantai 10. marraskuuta 2012

kylmää kyytiä


Marraskuu taitaa meillä olla se kylmin aika vuodesta ja niinpä tänä aamuna elohopea oli niukin naukin pakkasen puolella ja meillä sisällä kotoisat +8C, tänä aamuna ei ole mikään ihme että apinat haluaa istua ja leikkiä lämppärin edessä... Lämppärissä on portaaton lämmönsäätö, mutta alueet on ”LO-comfort zone-HI” –se mukavuusalue on noin +16C. Vuosia meni, ennen kuin tähän tottui. Päivällä lämpee ja kylmänäkin päivänä huidellaan siinä aamuisessa sisälämpötilassa myös ulkosalla, useimmiten kympin paremmalla puolella...

kylmä

Mä oon jotenkin salaa ajatellut että nelivuotiaan psykologisessiot on sellaista puolihömppää jota nyt vaan suositellaan ja siks se on ollutkin siellä lakkautuslistan kärkipäässä... kunnes eilen Dr Holly pyysi mut sisään ja kysyi puhuuko M kotona mitään siitä ettei sen kanssa haluta leikkiä koulussa... Ei, se ei oo koskaan kotona sanonut mitään siihen viittaavaa... Kuitenkin se kuulemma viikosta toiseen kertoo kuinka tytöt työntää sen leikkien ulkopuolelle. Tyttöjen maailma on julma. Se on vielä paljon julmempi kuin lasten julma maailma... tästä taitaa jokaisella naisella olla omat kokemuksensa, kellä enemmän ja kellä vähemmän. Yhtäkkiä Dr Holly nousi kuitenkin avainasemaan siinä miten auttaa pientä tyttöä luovimaan maailmassa joka ei ole reilu, eikä toimi sääntöjen mukaan. Se toimii typerällä pärstäkerroin-samanlaisuus-haluttavuus-jokumuumikä systeemillä ja se satuttaa...

Toinen lähestymiskulma tähän asiaan on se että M välittää, se on uutta ja ihmeellistä... ihan valtava edistysaskel meidän maailmassa, se kykeenee tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi – yhtäaikaa surullista ja ihan mahtavaa.

Mun sydän ja sielu itkee ja mä haluaisin rynnätä suojelemaan sitä, mutta tosiasia on että sen on pakko oppia toimimaan itse. Mä en voi tätä asiaa muuttaa ja voin vaan yrittää löytää keinoja tarjota työkaluja viidakossa selviämiseen... ensi vuonna se viidakko kasvaa, erityisopen suojelu puuttuu ja M on pelottavan helppo kohde kiusaamiselle. Dr Holly taitaa saada jatkaa työtään M:n kanssa... M tarvitsee vanhempiaan paremman kartan ja navigaattorin, mä en ikinä ole itse osannut luovia tyttöjen maailmassa.

4 kommenttia:

  1. Hyvä psykologi on kullan arvoinen - on kyse sitten lapsesta, nuoresta tai aikuisesta. Monet itkut tuli itkettyä työmaalla aikanaan, kun päivittäin oltiin tekemisissä kriisialueilta tulleiden, selvästi traumatisoituneiden lasten kanssa, jotka olisivat apua tarvinneet ja ansainneet, mutta sitä ei joko osattu tai haluttu organisoida. Toivottavasti ainakin osalle piisasi se päivittäinen rutiini ja rajat. Kehnosta terapeutista on mielestäni usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Noista vaan ei etukäteen oikein osaa sanoa.

    Pienen tytön äitinä on ajoittain myös itkettävä sitä edessä häämöttävää tyttöjenvälistä julmailua. Kun saisi omastaan kasvatettua sen, joka ei toisia jätä ulkopuolelle. Siellä on itse kukin kyllä surkeana kökkinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on itselläni ollut hyviä ja huonoja terapeutteja ja niistä hyvistä on ollut ihan armottomasti hyötyä. Jotenkin en vaan osannut ajatella että M siitä niin paljon hyötyisi kun eihän sillä ole varsinaista traumaakaan - tai ehkä on ;)

      Mulle tää tyttöjen maailma on ihan hirveä mörkö enkä senkään takia osaa suhtautua ja auttaa toista... mä vaan NIIN syvästi muistan sen oman ulkopuolisuuden tunteen.

      Poista
  2. Tää on niin kauheaa. Kaikille. Voi pientä M-kultaa. Onneksi on terapeutti ja hienoa (surunsekaista) on, että hän tuntee ja tajuaa. Ihan varmasti niitä omiakin ystäviä löytyy ja ehkä motivaatio ystävystymiseen ja mahdollisiin kompromisseihinkin tovereiden kanssa syntyy.

    Toi lasten/tyttöje maailma on kamala. Julmuudet ja leikit ja kuka on sisällä ja kuka ulkona. Itse napsahdin totaalisesti, kun yksi uusi poika oli kutsunut koko tarharyhmänsä synttäreilleen ja sitten pari ryhmäläistä päätti, että eivät mene ja ruttasivat kutsun ja tulivat mua vastaan (onneksi ei ollut meidän neiti siinä porukassa). Totesin omalleni, että kaikkien kutsuille mennään, jos vaan päästään tai ei tarvitse kuvitellakaan omien järjestämistä.

    Ja sain onneksi neidin tajuamaan, kuinka kurjaa olisi ollut, jos joku olisi hänen kutsunsa rutannut. Niinpä neiti meni kekkereille ja siellä olikin niin kivaa, ettei olisi halunnut lähteä kotiin ollenkaan. Mutta kauhunsekaisin tuntein odotan seuraavaa kertaa, eihän nää tähän jää:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on asia joka herättää mussa nukkuvan leijonan välittömästi ja samalla yritän muistuttaa itselleni etten mä voi ja pysty mitenkään muuttamaan maailmaa ja suojelemaan vaan mun täytyy vaan keskittyä vahvistamaan M:aa ja antamaan sille työvälineitä käsitellä näitä tilanteita.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.