Marraskuu taitaa
meillä olla se kylmin aika vuodesta ja niinpä tänä aamuna elohopea oli niukin
naukin pakkasen puolella ja meillä sisällä kotoisat +8C, tänä aamuna ei ole
mikään ihme että apinat haluaa istua ja leikkiä lämppärin edessä... Lämppärissä
on portaaton lämmönsäätö, mutta alueet on ”LO-comfort zone-HI” –se mukavuusalue
on noin +16C. Vuosia meni, ennen kuin tähän tottui. Päivällä lämpee ja kylmänäkin päivänä huidellaan siinä aamuisessa sisälämpötilassa myös ulkosalla, useimmiten kympin paremmalla puolella...
 |
| kylmä |
Mä oon jotenkin
salaa ajatellut että nelivuotiaan psykologisessiot on sellaista puolihömppää
jota nyt vaan suositellaan ja siks se on ollutkin siellä lakkautuslistan
kärkipäässä... kunnes eilen Dr Holly pyysi mut sisään ja kysyi puhuuko M kotona
mitään siitä ettei sen kanssa haluta leikkiä koulussa... Ei, se ei oo koskaan
kotona sanonut mitään siihen viittaavaa... Kuitenkin se kuulemma viikosta
toiseen kertoo kuinka tytöt työntää sen leikkien ulkopuolelle. Tyttöjen maailma
on julma. Se on vielä paljon julmempi kuin lasten julma maailma... tästä taitaa
jokaisella naisella olla omat kokemuksensa, kellä enemmän ja kellä vähemmän.
Yhtäkkiä Dr Holly nousi kuitenkin avainasemaan siinä miten auttaa pientä tyttöä
luovimaan maailmassa joka ei ole reilu, eikä toimi sääntöjen mukaan. Se toimii
typerällä pärstäkerroin-samanlaisuus-haluttavuus-jokumuumikä systeemillä ja se
satuttaa...
Toinen
lähestymiskulma tähän asiaan on se että M välittää, se on uutta ja
ihmeellistä... ihan valtava edistysaskel meidän maailmassa, se kykeenee
tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi – yhtäaikaa surullista ja ihan mahtavaa.
Mun sydän ja
sielu itkee ja mä haluaisin rynnätä suojelemaan sitä, mutta tosiasia on että
sen on pakko oppia toimimaan itse. Mä en voi tätä asiaa muuttaa ja voin vaan
yrittää löytää keinoja tarjota työkaluja viidakossa selviämiseen... ensi vuonna
se viidakko kasvaa, erityisopen suojelu puuttuu ja M on pelottavan helppo kohde
kiusaamiselle. Dr Holly taitaa saada jatkaa työtään M:n kanssa... M tarvitsee
vanhempiaan paremman kartan ja navigaattorin, mä en ikinä ole itse osannut
luovia tyttöjen maailmassa.
Hyvä psykologi on kullan arvoinen - on kyse sitten lapsesta, nuoresta tai aikuisesta. Monet itkut tuli itkettyä työmaalla aikanaan, kun päivittäin oltiin tekemisissä kriisialueilta tulleiden, selvästi traumatisoituneiden lasten kanssa, jotka olisivat apua tarvinneet ja ansainneet, mutta sitä ei joko osattu tai haluttu organisoida. Toivottavasti ainakin osalle piisasi se päivittäinen rutiini ja rajat. Kehnosta terapeutista on mielestäni usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Noista vaan ei etukäteen oikein osaa sanoa.
VastaaPoistaPienen tytön äitinä on ajoittain myös itkettävä sitä edessä häämöttävää tyttöjenvälistä julmailua. Kun saisi omastaan kasvatettua sen, joka ei toisia jätä ulkopuolelle. Siellä on itse kukin kyllä surkeana kökkinyt.
Joo, mulla on itselläni ollut hyviä ja huonoja terapeutteja ja niistä hyvistä on ollut ihan armottomasti hyötyä. Jotenkin en vaan osannut ajatella että M siitä niin paljon hyötyisi kun eihän sillä ole varsinaista traumaakaan - tai ehkä on ;)
PoistaMulle tää tyttöjen maailma on ihan hirveä mörkö enkä senkään takia osaa suhtautua ja auttaa toista... mä vaan NIIN syvästi muistan sen oman ulkopuolisuuden tunteen.
Tää on niin kauheaa. Kaikille. Voi pientä M-kultaa. Onneksi on terapeutti ja hienoa (surunsekaista) on, että hän tuntee ja tajuaa. Ihan varmasti niitä omiakin ystäviä löytyy ja ehkä motivaatio ystävystymiseen ja mahdollisiin kompromisseihinkin tovereiden kanssa syntyy.
VastaaPoistaToi lasten/tyttöje maailma on kamala. Julmuudet ja leikit ja kuka on sisällä ja kuka ulkona. Itse napsahdin totaalisesti, kun yksi uusi poika oli kutsunut koko tarharyhmänsä synttäreilleen ja sitten pari ryhmäläistä päätti, että eivät mene ja ruttasivat kutsun ja tulivat mua vastaan (onneksi ei ollut meidän neiti siinä porukassa). Totesin omalleni, että kaikkien kutsuille mennään, jos vaan päästään tai ei tarvitse kuvitellakaan omien järjestämistä.
Ja sain onneksi neidin tajuamaan, kuinka kurjaa olisi ollut, jos joku olisi hänen kutsunsa rutannut. Niinpä neiti meni kekkereille ja siellä olikin niin kivaa, ettei olisi halunnut lähteä kotiin ollenkaan. Mutta kauhunsekaisin tuntein odotan seuraavaa kertaa, eihän nää tähän jää:(
Tää on asia joka herättää mussa nukkuvan leijonan välittömästi ja samalla yritän muistuttaa itselleni etten mä voi ja pysty mitenkään muuttamaan maailmaa ja suojelemaan vaan mun täytyy vaan keskittyä vahvistamaan M:aa ja antamaan sille työvälineitä käsitellä näitä tilanteita.
Poista