tiistai 6. marraskuuta 2012

"Vauva"


Pojat leikkii nukeilla hoitaa niitten Vauvaa, niillä on hoitovuorot ja välillä niistä vuoroista tulee jopa riitaa – kumpi SAA hoitaa. Vauvaa kannetaan sylissä ja sille lauletaan ja sitä heijataan. Joskus se putoaa lattialle ja pojat yhteen ääneen toteaa että ”Baby got hurt! Give kiss and hug!” Vauva istuu aamiaispöydässä ja lounaalla, toisinaan myös päivällisellä. Se kulkee mukana autossa ja pääsee joskus mukaan retkille, toisinaan se jää nukkumaan autoon. Joskus Vauva unohtuu autoon tai leluhyllyyn päiviksi, mutta lopulta taas palaa jomman kumman kainaloon.

On meidän Vauvalla nimikin, se on mun etunimi ja K on sen sille antanut. 

Onhan meillä nukkeja, kaksi. Sillä toisella ei kukaan leiki vaan se on aina tämä likainen ja kulunut sama, rakas vauva. Mun maailmassa tässä on kaksi huikeeta juttua... ensinnäkin se, että se toinen nukke, joka on oikeastaan aika samanlainen kuin Vauva ei kelpaa ja kaksosilla on siis vain YKSI vauva. Toinen nyt vaan on se ettei M koskaan leikkinyt kummallakaan, saattoi käyttää vasaran korvikkeena tai soittimena, joten se nyt vaan on NIIIIIIIIIN hellyyttävää katsottavaa kun jätkät hoitaa lastaan. Samalla suren pienen surun siitä ettei M hoivaa koskaan yhtään mitään tai ketään.

***

Meillä taitaa olla suunnilleen ekaa tai tokaa kertaa koko syksynä sellainen päivä ettei meillä ole sen kummempaa ohjelmaa... O:lla on yhdeltä terapia, mutta siinä kaikki. M lähtee kohta kouluun ja meillä kalenterit ammottaa tyhjyyttään. Taidetaan lähteä Lasten Museoon... se on vähän kuin pienille suunnattu Heureka, pääsee tekemään käsillä ja leikkimään ja kiipeilemään... Ekaa kertaa musta tuntuu että pärjäisin siellä hulinassa noitten kanssa saamatta hermoromahdusta tai kadottamatta niitä... Sunnuntaina kirkossa hukkasin O:n, ja just ennen paniikkia tajusin että se on ihan varmasti kahvipöydässä syömässä ja sieltähän se löytyi. Meillä on siis siellä sunnuntaijumalanpalveluksessa helpostikin satoja ihmisiä ja vaan se tosiasia että jotenkin alitajuisesti ymmärsin että tää on aika ”turvallinen” paikka kadottaa lapsensa ja se että osasin ennakoida mihin se suunnistaa – hakemaan pullaa – esti sen etten pysäyttänyt koko maailmaa heti sillä hetkellä kun tajusin ettei se ole siinä leikkipaikalla... mutta joo, eiemmin ei ole tullut mieleenkään lähteä näitten sinkoilevien tyyppien kanssa mihinkään museoihin. L sanoi just taannoin, että tän lauman kanssa liikkuminen on aika kaoottista, vähän kuin pelais tetristä... Mun perusprinsiippi tässä on se, että M ja K on useimmiten yhdessä ja M:aa ei kukaan hiljaisesti vie yhtään mihinkään eikä näin ollen myöskään K:ta... riittää siis jos suunnilleen tietää missä ne menee ja huolehtii O:sta joka on aina se hitaampi ja kulkee jonon viimeisenä. mieluiten noin parikymmentämetriä mun perässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.