Siirry pääsisältöön

rapsakka nurmi totes K

Viikonlopuista ilman L:llää tai siis ilman sitä aviopuolisoa ja isää tulee helposti pitkiä ja tylsiä... kaikki viettää perheaikaa ja seuraa ei ole, ohjelma on revittävä ihan vaan omasta päästä ja mietittävä miten päivän saaparhaiten kulumaan...


Pikkupakkasessa Koiran ja K:n kanssa heti aamusta, loput kaksi katsoo sisällä lämppärin edessä telkkua...



Puistossa ennen auringonlaskua... lämöasteita +5-6C. Tää on siis meidän mailla ihan käypä puistoasu talvisäässä... 

Ja siinä välissä käytiin kaupoissa ja lounaalla... sain ehkä - best compliment ever - siinä lounasta syödessä kun keski-ikäinen, selkeästi lapseton mies tuli erikseen sanomaan että mulla on ehkä parhaiten käyttäytyvimmät lapset mitä hän on koskaan missään nähnyt ja että se on kyllä ihan puhtaasti lasten äidin ansiota... Kauniisti kiitin, hymyilin onnellisena ja jätin kertomatta ettei tää aina ihan näin seesteisesti mene.

Nyt odotellaan mun lääkekellon kilahdusta ja sit alkaa M:n ja mun leffailta Tuhkimon parissa... popcornit ja karkit odottaa... 



Kommentit

  1. Voi järjetön kuinka suloinen tyttönen sulla onkaan <3 Ihana outfit!!

    Ja kuinka oikeassa olikaan tuo mies ja ihana, että näki vaivaa antaakseen sinulle palautetta. Niin ja juuri noinhan sen pitää mennäkin, jos ei ole kivaa sanottavaa, niin voi olla hiljaa. Mutta kiitos kantaa kauas ja auttaa taas sellaisessa "ei-ihan-unelmakäyttäytymistä"-tilanteessa:)

    Mäkin koin samanlaisen tunteen perheuinnin saunassa koko kolmikon kanssa, kun eräs yhden lapsen kanssa ollut äiti katseli koplaani ja totesi, että ovatpa nuo sinun lapset niin kovin rauhallisia;) Olin juuri puoli tuntia jännittänyt sydän syrjällään altaassa, että saanko kaikki pidettyä hengissä ja niin minäkin kiitin kauniisti ja olin koko loppuillan onnellinen saamastani palautteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M on varsinainen pukeutuja :) Ihmisten ystävälliset sanat lämmittää pitkään...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi