keskiviikko 28. marraskuuta 2012

tarjotin


Aamu alkoi ihan samaan tapaan kuin eilinen, sillä erotuksella että se itku alkoi jo klo 05:30... Kivaa, kiitti! Kun yks oppii edes joten kuten nukkumaan, alkaa seuraavan kukkuminen.

Multa on viimeisen kahden päivän aikana kysytty neljästi miten jaksan tätä meidän arkea. Kysyjät ei oo olleet läheisiä vaan ennemminkin puolituttuja tai ihan tuntemattomia, jitka syystä tai toisesta on törmänneet näihin neljään asiaan 1. meidän esikoinen on ASD-lapsi 2. meillä on kaksoset 3. toisella kaksosista on kehitysviivästymä 4. mulla on jatkuvaa hoitoa tai enneminkin tarkkailua vaativa perussairaus (5. yhdelle kysyjistä valkeni sekin että meillä on myös enkelipoika)...

Kaikille oon vastannut samalla tapaa, sanonut että mä uskon siihen että elämä kasvattaa meitä ja että sitä oppii kukin jaksamaan niitten omien asioittensa kanssa – rajansa joo toki kaikella – mutta noin periaatteessa kaikkeen tottuu ja kaiken kanssa oppii elämään... monimutkaisista tai voimia vievistä asioista tulee vähitellen ihan tavallisia, eikä ne enää vie samalla tapaa voimavaroja vaan voivat jopa tarjota jotakin tilalle.

Jos joku olis mulle tän paletin esitellyt viisi vuotta takaperin olisin laakista varmasti nostanut kädet pystyyn ja sanonut että ei tuu mitään, ei musta oo tohon. Todellisuudessa meidän tarjotin on kuitenkin koottu pienissä osissa, sellaisina annospaloina että vaikka ne silloin eteen lyödessä on isoilta tuntuneet, välillä ylitsepääsemättömiltäkin, on ne kuitenkin pystynyt ottamaan vastaan ja jatkamaan eteenpäin.

Elämä on hyvää ja vahvaa ja täyttä.


11 kommenttia:

  1. Hei! Käyppä kurkkaamassa: http://aaltoillen.blogspot.fi/2012/11/tunnustan.html. Siellä on sinulle jotain! :)

    VastaaPoista
  2. Sehän siinä onkin, että yleensä ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa. Tai vaihtoehtoja toki on, mutta se on sitten toinen asia mitä ne vaihtoehdot on... sitä pärjää kun on pakko pärjätä ja niiden asioiden kanssa oppii elämään ja huomaa että ne onkin lopulta vaan osa sitä elämää ja kuuluu siihen omaan eloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on musta oikeesti ihmeellistä miten ihminen venyy ja paukkuu ja sopeutuu, aika hyvin meidät on rakennettu :)

      Poista
  3. Eihän siinä tosiaan oo muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa, mutta eihän ne ikävät puolet ole koko totuus, kuten blogissakin olet jakanut: on myös se elämäsi ihana puoli, jota et varmasti antaisi pois mistään hinnasta. Sun ihanat ja rakkaat lapset auttavat varmasti jaksamaan näiden samojen haastavien lasten kanssa. Sitäpaitsi haasteet kasvattavat ja opettavat, se on tärkeetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan ja musta on hämmentävää kun ihmiset ihmettelevät sitä jaksamista. Tottakai jaksan, täähän on mun elämä ja ihan ihanaa just tällaisena!

      Poista
  4. Mutta on sekin mukava, että ihmiset kysyvät. Kun meille syntyi cp-lapsi, kukaan ei juuri kysynyt. Sanottiin, että sähän nyt olet niin vahva, että kyllähän sä jaksat. Äitini jopa sanoi, että sun kaltaisille ihmisille haasteet on tarkoitettu, koska sä varmasti jaksat. Ei hirveesti tuonut voimia tuollaiset kommentit. Enkä mä sitten oikein hyvin jaksanutkaan. Mutta nyt taas elämä hymyilee. Pointtini siis, että kiva kun kysytään ja ei sitä aina jaksa vaikka pitäis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, toihan on ihan kamalan julmaa, suoraan vaan olettaa et kyllähän sä pärjäät...

      Poista
  5. Joskus mä saan jopa voimaa siitä, että joku kysyy kuinka mä jaksan. Tulee olo et "vau olenpa sissi kun jaksan". Kun tottahan tuo on, pikkupalasista elämä on koottu tällaiseksi. Kerralla kun sais ei jaksaiskaan.
    Muistan kun kuopus oli vauva ja sairastuin veemäiseen nivelreumaan. Lääkäri huolissaan kysyi kuinka jaksan ja pärjään. vastasin et pakko jaksaa, olen äiti. (sitä sitten hoin kuin mantraa.

    P http://meneeohi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on PAKKO vaan jaksaa... mä en vaan koe itseäni mitenkään erityisen vahaksi vaan ajattelen että oon saanut ne asiat eteeni kuitenkin hallittavissa palasissa ja siten pystynyt niitä käsittelemään... toisaalta ehkä joku toinen olis jo notkahtanut ;)

      Poista
    2. Niin... ja tartuin heti sun linkkitärppiin :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.