Siirry pääsisältöön

kylmää sumua aamulla


Pitäis siivota eikä tosiaankaan istua tässä, mutta kun en koko viikkoon – oikeesti – ole saanut istua koneen ääressä ilman näitä ”häiriötekijöitä” en malta... siis en ihan aikuisten oikeesti ole kertaakaan ollut koneella ilman että joku jossakin huutaa ja pyytää ja tarvii ja haluu...

Oon muuten melkoinen urpo. Oon jotenkin onnistunut ohittamaan jogurtit aamupala listalla jo pidemmän aikaa... tai ne jäi pois meidän aamupalavalikoimasta siinä vaiheessa kun kaksikko lapio suurimman osan syliinsä ja lattialle ja on ikäänkuin unohtunut palauttaa takaisin. Halpaa ja helppoa ja hyvää... joo, kauheesti sokeria mut toimii, etenkin silloin kun lähdetään liikkeelle seiskan pintaan eikä jaksa tai ehdi laittaa mitään oikeeta.

Aamuhässäkässä virittelin kahvin matkamukiin – mulla siis sellainen nappikeitin jos joku ei vielä tätä tiennyt – löin kannen kiinni ja vasta autossa hörppäsin... muuten ihan kiva, mutta mukissa maitoa ja kuumaa vähän kellertävää vettä, kahvi jäi. Ei muuta kuin pikavilkaus kelloon ja nopea mietintä... missä kohdassa reitin varrella on mahdollisuus ostaa kahvia. Mun onneksi me satutaan asumaan kahvin luvatussa osavaltiossa ja kahvia saa melkein jokaisen kadun kulmasta ja useimmiten vielä autosta poistumatta... niinpä uudet ja toimivammat täytteet mukiin – en kuulemma ollut eka asiakas joka pyytää kaatamaan ne kuumat maitovedet lavuaariin - ja terapiaan... O sisään Klinikalle ja nokka takaisin kohti kotinurkkia ja M kouluun. Siellä aamusumussa ja pakkasessa odotettiin koulun alkamista – autossa – kun matka ruuhkasuuntaa vastaan vie vartin ja ruuhkasuuntaan puolisen tuntia. M kouluun, K takas autoon...

07:20 pakkasta ja sumuista

Next stop, kauppa. Me ei yleensä käydä päivittäin ruokakaupassa mutta jotenkin tää viikko on nyt vaan lipsahtanut suunnittelemattomuuden puolelle. K työntää pikkukärryjä ja on syötävän ihana kunnes karkaa ja törmää niillä kärryillään pakastimeen... Bensiksen kautta terapiaan poimimaan O ja kotiin. Pojat sisään ja käsienpesulle... Tämän viikon aikana olen myös – taas urpo – tajunnut et noitten on helpompaa pestä ne räpylänsä kun laittaa altaaseen vettä ja pesevät siinä... ne kun ei meillä yletä hanaan edes korokkeella. Sit lounasta ja pojat unille ja nyt ollaan tässä.

09:40 Klinikan kulmalla +8C ja aurinkoista, taustalla näkyy kukkuloiden sumu... 


10:25 sama kohta kuin ekassa kuvassa, mutta eri suunnasta... +3C 

10:28 meidän edustalta, noin 300m linnuntietä edellisestä kuvasta ja tukevasti nollassa... 

Illalla meillä on – siis meillä, meillä... - naisten neulekerho, kamalaa miten keski-ikäistä ja marttaa... mutta se ON kivaa ja tulosta syntyy ja juodaan vähän viiniä ja syödään suklaata siinä sivussa.

Huomenna tulee L – ihanaa!!!! Tervetuloa kotiin rakas! Autot on ihan kamalan likaiset, en ole ehtinyt pestä – sori!


Kommentit

  1. Joskus on pakko hyvällä omalla tunnolla hetki vaan istua siinä koneella/kahvilla tai tehdä jotain muuta ihan omaa. Kyllä se siivous hetken odottaa... neulekerho on ihan huippujuttu! Meilläkin on. Me vaan kokoonnutaan aina jossain kahvilassa jonkun ihanan kakkupalan ääressä neulomassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan se sit siivottuakin... mä en siis oikeesti siivoa I-K-I-N-Ä. L hoitaa meillä sen homman ja mun ainoat siivoukset rajoittuu sen suomenmatkaan kerran vuodessa. Opiskelin tänään jopa sellaisen modernin mopin käyttöä ;)

      Neulekerho on oikeesti ihan huippua, se vaan kuulostaa niin ikälopulle :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...