Siirry pääsisältöön

supersitterin ongelma löytyy asenteesta


Superkokenut, yltiöpätevä sitteri... oikeesti, mulla on VAIN huonoja kokemuksia näistä. Ensin se soittaa meille illalla ja kysyy missä me oikein asutaan, mä ajattelin että se ehkä haluaa varmistaa ja annan ajo-ohjeet ja kerron ja olen ystävällinen – siellähän se kaikki tieto pitäis olla, sen papereissa. Aamulla se soittaa yhdeksältä, sen piti olla meillä varttia yli ja käymme seuraavan keskustelun:

S - Mä oon nyt tässä freewayn päässä ja mun navigaattori käskee kääntymään oikeelle vaikka sä sanoit et pitää jatkaa suoraan.
Mä – Jatka suoraan ja noudata niitä mun antamia ohjeita, ollaan uudella alueella ja navigaattori ei tiedä mihin mennä
S – Vastaatko sä nyt siitä et löydän jos ajan suoraan? Tää on ihan eri suuntaan kun mun GPS käskee menemään...
Mä – Kumpi tietää paremmin missä mä asun, sun GPS vai mä itse?
S – Mutku tää on ihan eri suuntaan kuin se navigaattori...
Mä – Sun navigaattori opastaa sut ylös yhtä mäkeä ja minä toista, me asutaan näitten kahden tien välissä, mutta mun neuvomaa tietä löydät varmasti
S – Mutku...
Mä – Nähdään kohta...

Tässä kohdassa mä tiedän että se tulee myöhästymään koska molemmissa mäissä on valtava tietyö ja siellä joutuu jonottamaan. Se tulee lopulta vartin myöhässä:

S – Sori, siellä oli tietyö
Mä – Joo, mä tiedän. Ei se mitään.
S – Onks ne noin pieniä? Sulla on ollut kiire tehdä lapsia kun ne on noin lähekkäin... oliks vahinko?
Mä – On ne joo noin pieniä (olisit, vittu lukenut sen sun paperin) ja ne on syntyneet minuutin välein.
S – Ai, onks ne kaksoset???? Mut nehän ei oo yhtään samannäköiset.

En katsonut tarpeeksi lähteä kouluttamaan tätä tyttöä munasolun hedelmöittymisestä ja jakautumisesta ja sen sellaisesta. Yllättävän monelle tulee yllätyksenä ettei kaksoset AINA olekaan ihan samannäköisiä. Musta tää on yllättäävää koska kaksosethan VOI olla myös eri sukupuolta, eikö se kuitenkin ole jo melkoinen ero?

S – Ai, pitääks mun vaihtaa vaippojaki?
Mä – Joo. Ohjeet on tossa pöydällä, mä lähden nyt... (auto on käynnissä oven edessä)
S – Mihin sä meet?
Mä – (Mitä se sulle kuuluu) Palaveriin ja olen jo myöhässä.
S – Ai, no hei sit.

Ja tällä tytöllä on siis liki kymmenen vuoden kokemus, koulutusta ja on jopa ihan erikoistunut 1-10 vuotiaisiin lapsiin??? Jätkä puhelimessa kehui sen maasta taivaaseen... Oli ensiapua ja elvytystä ja koulua ja tutkintoa ja sitä ja tätä. Ne paperilla hyvät on vaan aina näitä. Ja me puhutaan nyt ison yrityksen tarjoamasta edusta eli näittein ei pitäis oikeesti olla mistään syrjäkujilta kiskottuja vaan sataan kertaan tarkistettuja ja...

L:lle se oli kehunut että K on ihanin lapsi ketä se on koskaan hoitanut, O ei ilmeisesti päässyt kuitenkaan edes mitalisijoille.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää