sunnuntai 4. marraskuuta 2012

a-b-o-r-t-t-i


Nyt mä tiedän sohaisevani arkaa aihetta ja varmasti herättäväni tunnepitoistakin keskustelua... Ennen tänne muuttoa se oli asia joka oli itsestäänselvä eikä sitä oikeastaan edes osannut ajatella, se vaan oli. Siitä ei kukaan puhunut, eikä sitä tiennyt kelle sellainen oli tehty. Täällä on tavallaan ollut pakko pysähtyä ja ajatella asiaa syvemmin, tai ehkä se on vaan ollut se ettei se ole kaikille itsestäänselvyys on pakostakin avannut silmiä, ja jotenkin opettanut pohtimaan ja miettimään mitä ajatuksia Roe vs. Wade – abortti - mussa herättää.

Kun olin kahdeksantoista ja yhden silmänräpäyksen ajan ajattelin ehkä olevani raskaana... mutsi silloin – kun kautta rantain asiaa kyselin – totes reippaasti että kyllähän abortteja on ennenkin tehty, eikä se nyt ole mikään iso asia. Jälkikäteen se kyllä T:n kuoleman yhteydessä ruikutti että tietää miltä musta tuntuu ja on itsekin tehnyt abortin kun faija ei halunnut toista lasta. Onhan se nyt kuitenkin kai aika iso asia, ainakin mulle, eikä siihen ole hyvä suhtautua kevyesti tai olankohautuksin. Ehkä mä olisin silloin kahdeksantoistakesäisenä sen tehnytkin, ehkä en.

Mulla on ystäviä tuttavia joiden silmissä jo ehkäisypillerit on abortti, ja niitä joiden mielipide on se että lapsia tulee niin monta kuin on tullakseen. Ainakin yksi, varmasti useampikin, niitä joilla on takana se kipeä tai vähemmän kipeä nuoruusvuosien keskeytys, niistä ei vaan kukaan puhu. On niitä jotka ovat tehneet abortin siksi että avioliitto oli kriisissä ja hetki huono – se kaihertaa mun mieltä edelleen – ja se joka oli menossa raskaudenkeskeytykseen koska odotti kaksosia. Loppupeleissä mä huomaan, että vaikken kumpaakaan äärimmäisyyttä edusta, on mun kuitenkin helpompaa samaistua niihin ensimmäisiin.

Mä olen sitä mieltä, että täällä meidän osavaltiossa Yhdysvalloissa sen voi tehdä ihan liian helposti. Abortin voi saada raskausviikkojen 4 ja 24 välissä, käytännössä soittamalla klinikalle ja varaamalla ajan raskaudenkeskeytykseen. Mä toivon että valtaosa näistä raskaudenkeskeytyksistä on ihan perusteltuja että kyse ei ole vähän isommasta perheriidasta tai poikaystävästä joka jätti tai siitä että työ on tärkeämpi tai... ehkä mä olen yksinkertainen tai ahdasmielinen, mutta tämäkin maa on täynnä vanhempia jotka odottaa sitä ihan omaa adoptiolasta. Kenenkään kun ei ole pakko sitä haluamatonta lasta kasvattaa... halukkaita kyllä löytyy.  Mä olen itsekin ollut siinä samassa jonossa, odottamassa sitä meidän vauvaa. Abortti ei vaan ole mikään ehkäisykeino ja se pitäisi MUN mielestä olla niitä varten joilla on siihen pätevä syy... äidin terveydentila, raiskaus, insesti, lapsen terveys jne.  

T kuului edellisen kappaleen kategoriaan numero 4, kyseessä oli meidän lapsen terveys, tai siis sen terveyden kertakaikkinen puute. Rakas, odotettu lapsi, hoidoilla tehty. Se oli ns. kirurginen raskaudenkeskeytys toisella raskauskolmanneksella. Ei enää mikään pikaimurointi kevytanestesiassa.  Suomessa vastaavassa tilanteessa lapsi synnytetään, Valviran annettua ensin luvan synnytyksen ennenaikaiseen käynnistämiseen. Toisin kuin Suomessa en ollut synnytyssairaalassa, en synnyttävien tai edes naistentautien osastolla tai polilla. Mä kävin aborttiklinikalla, istuin odotushuoneessa muitten keskeytystä odottavien kanssa. Mä erosin muista siinä osotushuoneessa sillä että itkin lohduttomasti, enkä tosiaankaan halunnut keskeyttää mussa kasvavaa elämää, omaa poikaani. Erosin siinä, että L istui odotushuoneessa mun kanssa. Erosin siinä etten hävennyt tai kokenut helpotusta, minä surin – katkeraa ja syvää, tummaa surua.

Lupaa raskaudenkeskeytyksiin ei pitäisi saada kevyin perustein. Tiedän, ja ymmärrän että lain tiukentamisesta seuraisi lieveilmiöitä, silti mä pysyn kannassani ja haluan puolustaa syntymättömän lapsen oikeutta elämään. On surullista että abortin yhteydessä puhutaan sikiöstä, raskauden yhteydessä lapseta tai vauvasta... missä kohdassa solumöykystä tulee lapsi? Lasta toivovan äidin mielessä käsittääkseni sillä hetkellä kun siihen tikkuun piirtyy ne kaksi viivaa.


6 kommenttia:

  1. Tähän mä en kyllä osaa sanoa mitään ainakaan omakohtaisesti. Musta kuitenkin lähtökohtaisesti jokaisella on oikeus omaan ruumiiseensa. Ja toisaalta en näe järkeä siinä, että seulontoja ei käytettäisi siihen, että keskeytettäisiin sellaiset raskaudet, joissa syntyvä lapsi on vaikeasti vammainen ja vain hetkellisesti elinkelpoinen. Kiitän luojaani siitä, että minun ei ole tarvinnut omien raskauksieni kanssa joutua noita asioita pohtimaan. Lämmin ajatus teille kaikille, jotka olette näiden asioiden parissa joutuneet painimaan.

    Valitettavasti se vaan ei useinkaan ole niin, että abortin vaihtoehto olisi lapsen antaminen adoptioon. Surullista mutta totta. Sitä en tiedä, miten se voisi muuttua. Ehkä ihminen kuitenkin on alunperin itsekäs ja haluaa mielummin luopua lapsestaan kuin antaa hänelle rakastavan perheen, jollaista ei itse voi syystä tai toisesta antaa.

    Vaikeita asioita kerta kaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ehkä ennemminkin peräänkuulutan sitä syntymättömän lapsen oikeutta.

      Seulonnoilla on paikkansa ja tarkoituksensa, siitä mä olen itse elävä esimerkki, mutta täällä sen abortin saaminen on oikeesti vaan ihan järjettömän helppoa... kukaan ei kysy, selityksiä ei vaadita, voit muuttaa mielesi rv23+5 ja päättää että otetaan ulos vaan, palasina kiitos... Eikö kuitenkin olis parempi odottaa se muutama lisäviikko ja antaa lapselle elämä ja perhe?

      Poista
  2. Huh huh, on kyllä minustakin ihan liika pitkään siellä on aikaa "miettiä" haluaako oikeastaan edes olla raskaana. Oon aika lailla Sannan kannalla asiassa mutta kyllä minustakin ainoastaan lääketieteellisestä syystä saisi nuin myöhään keskeytyksen tehdä. Muuten aika alkuvaiheessa raskautta pitäs osata päättää haluaako pitää lapsen vai päätyykin aborttiin.
    Minusta tuntuu, että aika vähän puhutaan raskauden keskeytystä hakeville naisille adoption mahdollisuudesta. Harvalla semmoinen varmaan edes tullee mieleen, ko uskon (ja toivon) että suurimmalla osalla aborttia harkinneista naisista pää on täynnä kysymyksiä, on epätoivoinen olo ja ei ehkä näe metsää puilta.
    Muruset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vois puhua enemmän, siis siitä adoptiosta, ihan ilman painostusta ja toisaalta mä olen omissa silmissäni nähnyt NIIN monta ihan turhaa aborttia syistä: "lssten ikäerosta tulee liian pieni" "Me ei just nyt olla onnellisia" jne. - kun siinä on kuitenkin se yhdeksän kuukautta aikaa kasvaa äitiyteen.

      Erillinen kesukustelu on sit ne nuoret tytöt joiden elämä on vasta alussa... olisko omista vanhemmista tueksi tai avuksi jne... Tässä kohdassa mä ymmärrän paremmin se sosiaalisen paineen siitä kasvavasta vatsasta ja muistutuksesta ettei se tavallaan kuulu asiaan.

      Poista
  3. Tää on jo vanhempi kirjoitus, mutta asiaan liittyvä tutkimustieto on mielenkiintoinen: myöhäisiä abortteja tehdään Yhdysvalloissa mm. siitä syystä että köyhillä naisilla kuluu kuukausikaupalla aikaa aborttiin tarvittavien varojen hankkimiseen. http://jezebel.com/5976651/most-poor-women-wouldve-gotten-earlier-abortions-but-needed-time-to-raise-money-for-the-costly-procedure

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.