sunnuntai 11. marraskuuta 2012

markalla pum, pelastusta pum


Mä mietin päivällä vielä uudestaan tota aamuista kirjoitusta ja luulen, siis luulen ymmärtäneeni asian ytimen. Jokainenhan vertaa toista itseensä ja näinpä jos joku sanoo mulle juovansa joka ilta lasillisen oli mies kotona, poissa tai vaikka maata kiertävällä radalla totean mä et aha tai et niin mäkin... Jos taas aina juodessani joisin aina kerralla koko pullon tai kaksi tai kolme ja joku sanois mulle ottavansa lasillisen yksin ollessaan, rinnastaisin sen käytöksen tietysti omaani ja olisin kauhuissani... en tiedä, saatan olla oikeassa tai sit en, ehkä me vaan oikeesti ollaan erimieltä.

***

Päivä meni kirkossa ja synttäreillä ja naapureilla... Kirkossa puhuttiin rahasta ja se on musta edelleen jotenkin hankalaa... pappi puhuu vajaan tunnin siitä kuinka jumala tarvitsee jokaiselta seurakuntalaiselta rahaa. Ihan nätisti siis, mulle vaan tulee siitä jotenkin hankala olo – en osaa suhtautua.



Synttäreillä oli tavanomaisen kaoottista ja lopulta kannoin itkevän ja potkivan ja ulisevan nelivuotiaani autoon, kaksivuotiaitten kaksospoikien kävellen rauhassa meidän perässä. Mä tiedostan että tässä asetelmassa on ehkä jotain tavallisuudesta poikkeavaa – kai – mutta meillä se on normaalia ja mä tiesin että ne kemut päättyis tähän... liikaa, liian paljon, liian kovasti, liian, liian, liian... Mä inhon sitä tapaa sanoa että se on ylistimuloitunut, mutta sitä se kai on... liikaa ärsykkeitä hallittavaksi.



Autossa se koottua itseään sen verran että pysähdyttiin naapuriin – farmille – hetkeksi leikkimään... Ennen ei olis onnistunut, vuodessa on tosiaan saatu paljon aikaan. Lapset leikki ja mä kävin tallissa haistelemassa ja kaipaamassa hevosia. Tallissa koirat söi kengittäjän vuolemia kavionviipaleita. Vilkaisin mitä Kanasille kuuluu - isoja tyttöjä ja määin takaisin vuohille.

***

Illalla mä vastailen kommentteihin ja pieni poika pyörii mun sylissä. Mä kutitan sitä ja se kikattaa... lisää, mamma lisää, lisää, lisää, vielä kerran lisää... että se osaakin olla rakas. Kohta niitä on siinä kaksi. Yksi yhdellä, toinen toisella polvella...

Viikonloppu on ollut pitkä, silti se on ollut hyvä ja mukava. Musta tuntuu että oon aina jotenkin hermostuneempi silloin kun L on kotona, jotenkin kai yritän liikaa hallita noita kolmea kun tiedän että L:llä on rajallinen sietokyky noitten sähläämiselle... mä olen ollut itse jotenkin rennompi, kun ainoa tavoite on ollut saada aikaa kulumaan ja lapset viihtymään.


4 kommenttia:

  1. Mä olen miehen läsnäollessa usein hermostuneempi siksi, et mä ärsyynnyt jos mies EI reagoi lasten sähläykseen ja mä koen et aina MÄ oeln se joka komentaa... Ja jotenkin koen et on varaa ärähtää helpommin koska en ole yksin ja sit pääsen myös pakoon jos ketuttaa. Outoa tää naiseus :)

    P

    http://meneeohi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siinä on sitäkin ja samalla sitä kaipuuta kahdenkeskiseen aikaan jota ei saa...

      Poista
  2. Meillä menee jotenkin helpommin kun ollaan erikseen lasten kanssa (kauheeta sanoa/kirjoittaa tuo "ääneen"). Mutta jos on yksin, niin silloin TIETÄÄ, että on itse pärjättävä ja että ei ole sitä toista. Siis jos joku kaipaa jotain, niin se olet SINÄ, joka sen antaa. Ei voi siirtää vastuuta sille toiselle vanhemmalle, että mene pyytämään isältä tms.

    Kolme tapahtumaa samana päivänä on suoritus kenelle tahansa lapselle, eli hyvä M, jos kaksi kolmesta meni kunnolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kaikkea synttärit on meille se kompastuskivi ja muutenkin kaikki normista poikkeava ohjelma. Toi paikka jossa ne synttärit oli on sellainen josta ihan tavislapsikin saa aika lastin aistiylikuormitusta kun kaikki pyörii ja heiluu ja keinuu ja on värejä ja hirveesti ihmisiä...

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.