Istun taas
vaihteeks lastenkasvatusluennolla – tai siis oikeastaan keskellä myyntipuhetta - ja mua ahdistaa... pahasti. Ensinnäkin mä tunnen itseni ihan hirvittävän erilaiseks
kun puhutaan siitä miten lapset oppii sitä ja tätä ja niitä ja näitä taitoja
lautapelien kautta... oppiihan ne, toiset paremmin ja toiset huonommin... M
oppii ne asiat terapiassa ja opettamalla – se ahdistaa. Sit mua ahdistaa tää
amerikkalainen – hmmm... onko se enää edes amerikkalainen vai olisko ihan
yleismaailmallinen – tapa kasvattaa lapsia, siis kasvattaa ihan
kasvattamalla... tarvitaan kasvatusvälineitä ja kirjoja ja musiikkia ja
kasvattavia harrasteita.
Tällä luennolla
peräänkuulutettiin joo leikkiä, MUTTA taas tarvittiin ne erityiset välineet
joita just tää firma myi, jotta se mussukka oppis laskemaan ja lukemaan ja
sosiaalisia taitoja ja , ja, ja... Vartti päivässä näillä peleillä ja vehkeillä
niin taiot lapsestasi esiin Einsteinin. Niin, ja missä on tavallinen lapsi?
Mihin katosi hyvä keskiverto? Mä väitän edelleen että on helpompi olla
onnellinen kun on aika keskiverto, tasaisen hyvä kaikessa. Hyviä pelejä, en
väitä vastaan. Päätin heti pitää kutsut ja ostaa itsekin pelin taikka kaksi...
mutta mistä helevetistä tää tulee tää lasten ohjelmointi? Mihin meni se että
noin pääpiirteittäin leikki on lasten työtä ja lapset oppii leikkimällä ja
tekemällä siinä vanhempien sivussa asioita? Vouhkasin tästä asiasta muutama
viikko takaperin ja vouhkaan taas, on nähkääs, aihe aika lähellä syräntä.
Lapset
harrastaa... ne harrastaa jalkapalloa, jääkiekkoa, pesistä, balettia,
taidekoulua, pianonsoittoa, viulua, kitaraa, voimistelua... maanantaista
sunnuntaihin ja sunnuntaista lauantaihin harrastetaan ja harrastetaan ja
kehitytään – varmuuden vuoksi kaikessa - ja päälle käydään koulua. Leikkimään
ei kukaan ehdi kun on kiire harrastaa ja tehdä. Koskaan ei ehdi olla tylsää ja
sen ainoan hetken kun vois ehkä olla tylsää ja joutuis ehkä keksimään ihan itse
jotakin mielekästä tekemistä menee niitten hienojen ja kehittävien pelien
pelaamiseen. Ajattele jos et koskaan saisi tehdä mitä itse haluat? Hulluksihan
siinä tulis...
Mä oon muutaman kerran päiväkodista saanut kuulla, että esikoinen on hyvä mittari sille koska ohjattua toimintaa on liikaa... hän on se joka pitää huolen siitä, että ehditään myös leikkiä. :D Ei ole kuulemma yks tai kaks kertaa kun on kysynyt, että "eikö me meinata tänään leikkiä ollenkaan?" ja sitten leikitään :)
VastaaPoistaMä nään M:sta aina kun ollaan oltu liikaa liikkeessä... se sulkeutuu huoneeseensa yksinäisyyteen ja tekee jonoja :)
Poistaaaargh! Tämä on NIIN mun lempiaiheeni: lapset tarvitsevat aivan ehdottomasti vapaata leikkiä. Vapaata, itsekeksittyä, ja aivan ehdottomasti ilman aikuista. Aikuisen ei kuulu leikkiä. (siis minun mielestäni ei kuulu, enkä myöskään ole leikkinyt paitsi ihan satunnaisesti)
VastaaPoistaTuo preppaamisen kulttuuri alkaa pikkuhiljaa pelottavalla tavalla näkyä täälläkin, ei vielä paljoa, ei vielä joka paikassa, mutta kyllä: lasten harrastuksilta ja lapsilta harrastuksissaan vaaditaan aikamoista päämäärätietoisuutta.
Meillä myös muksut rupeavat protestoimaan, jos ei ole ollut tarpeeksi leikkiaikaa - ja nuo ovat vielä niin suoria putkia, että kaikki tapahtumat siirtyvät melkein suoraan leikkeihin.
Jollain tavalla tuossa teidän M:n leikissä on hurjan kaunis logiikka ja rauha. Jotain kuvia kun olet täällä julkaissut, niin niistä huokuu sellainen hyvän leikin ihana ja rentouttava flow. Sitä kai leikki parhaimmillaan on - päivän paineiden purkamista? Luulisin.
Mun mielestä aikuisen leikki lapsen kanssa on teennäistä ja mielikuvituksetonta koska meillä on liikaa rajoitteita ja toisaalta siksihän noita on kolme että voivat leikkiä keskenään ;)
PoistaMusta M:n jonoja on ihanaa katsoa, ne on munkin silmiin kauniita Kauniita siis huolimatta siitä, että tiedän sen jonon aina pitävän sisällään myös tietyn määrän ahdistusta ja pyrkimystä järjestää ja järkeistää maailmaa.
Tää on niin skitsoa! Ja sitten ihmetellään miksi ala-asteikäiset ja sitä isommat eivät osaa olla "tekemättä mitään" - aina pitäis olla jotain hyper-super-aktiviteettia, mieluiten jotain sellaista mikä maksaa hulluna ja missä kenenkään ei tarvitse miettiä mitään.
VastaaPoistaToinen juttu, mitä oon miettinyt - samaa liipaten - on toi puistomeininki. Usein tuntuu, että vanhemmat kulkee puolimetriä sen kullannuppunsa perässä, ettei se vaan kompastu tai liukastu tai muuten kolhi itseään. Ja mitenhän se ipana sitten ikinä OPPII itse liikkumaan missään? Doch, pakkohan tuon yksivuotiaan selässä on oltava kiinni kun se kiipeää kiipeilyverkkoon tms. - mutta muutoin nuo kyllä saavat aika vapaina mellestää menemään puistossa. Sitten kun johonkin kopsahtaa, niin puhalletaan ja toivutaan hetki sylissä ja jatketaan leikkejä.
Ja samoin kuin edellinen kommentoija: koitan kaikin keinoin välttää noille leikkien keksimistä. Siis sitä perussettiä lukuunottamatta. VOIN olla mukana rakentelemassa duploilla - joskus - ja tottakai syliin saa kiivetä kirjan kanssa, joka sitten luetaan. Mutta itse leikkeihin kannustan kyllä keskenään. Kivempaakin se on, muistaahan sen verran vielä itsekin. Aikuiset vaan pidemmän päälle PILAAVAT hyvät leikit! :)
Oi, tää leikkipuistojuttu... näkisit täällä nää aasialaiset vanhemmat jotka kohtelee niitä kullannuppujaan kuin lasiesineitä ja katsoo kauhuissaan tätä ilkeetä ja kamalaa äitiä joka antaa lastensa pudota ja satuttaa ja nousta ylös ja itkeä ja OPPIA
PoistaTäällä ollaan ihan aidosti järkyttyneitä kun K 2v 5kk ei harrasta mitään... kyllä sille hei nyt pitäis joku harrastus keksiä... K harrastaa odotushuoneita ja mutsinsa kanssa hengailua ja on kehitystasossaan edellä muita ja sosiaalinen ja taitava lapsi. Sunnuntaisin se pääsee ryhmäilemään pyhäkoulussa ja joka toinen tiistai MOPS-koulussaan.
Samaa mieltä - aikuiset EI osaa leikkiä :)
Mä harrastin lapsena paljon, enkä haluis tulevaisuudessa sitä omille lapsilleni, jos saan lapsia. Enemmän olisin toivonut sellaista perheen yhdessäoloa ja vain yhden tai kaksi harrastusta. Kannatan läsnäoloa! Tykkäsin kyllä harrastuksista, mutta en ymmärtänyt miksi harrastuksissa usein piti osallistua kilpailuihin, kun en ole edelleenkään yhtään kilpailuhenkinen.
VastaaPoistaKiitos muuten, kun jaoit tän blogin. On kiva lukea juttujasi ja päästä sitä kautta lähemmäs arkeanne. Erityisen tärkeänä pidän, että jaoit erityisesti toisessa blogissasi tietoutta ja kokemuksia autismista, josta en tiedä paljonkaan. Mulla olis paljon kommentoitavaa moneen tekstiin, mut palaan asiaan, kun aikaa on enemmän.
Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!
PoistaJälleen osut naulan kantaan! Paljon on pyörinyt mielessä ja ollut yleisestikin esillä tämä, miten paljon lapsilla "kuuluu" olla ohjelmaa ja harrastuksia ja sitä KEHITTÄVÄÄ toimintaa... ja syllisyyttä pitää tietysti potea siitä, jos omilla kullanmuruilla nämä kehittävien toimintojen kriteerit evät täyty. Mä kuulun kans äiteihin joka on saanut kauhistuneita katseita kun lapset on ihan oman onnensa nojassa (ts. leikkivät puistossa, pukevat itse vaatteet päälleen, käyvät käsipesulla tai muuta yhtä omituista 2-veelle). Meidän lapsilla ei ole yhtään harrastusta, eikä tule, ennen kuin oikeasti jaksavat nauttia sellaisista pitkän päiväkotipäivän jälkeen.
VastaaPoista-E
:)
Poista