Siirry pääsisältöön

osaatko pelastaa ihmisen?


Täällä on typerä tapa - mun mielestä - aina marraskuussa listata niitä asioita joista on kiitollinen... "30 Days of Thanks" Tänään kuitenkin olen vilpittömän kiitollinen kaikista niistä ensiapukursseista joilla olen päiväni viettänyt.

Viimeksi se oli K ja ikkuna, tänään se oli O ja hedelmäkarkki. Kolmilapsisessa perheessä sattuu ja tapahtuu... ennen näitä kahta se oli K:n sormet ovenvälissä.

Mä en edes tiedä mihin mä havahduin, oliko se ääni vai tunne vai mikä... siinä se istui tuolissa naama punaisena, yltyvän paniikin paistaessa silmistä...

Jalka tuolille, poika reiden ylitse pallea jalkaa vasten ja pää alaspäin ja muutama napakka nyrkin isku selkään... karkki putoaa lattialle, se oksentaa ja lopulta tulee se kaivattu itku.

Aikaa kului ehkä kymmenen, korkeintaan viisitoista sekuntia ja silti kerkisin jo käymään läpi seuraavan ja sitä seuraavan vaihtoehdon... kertaakaan en edes ajatellut sitä ikävintä vaihtaria vaan keskityin toimintaan.

Konjakkia ei tarvittu edes jälkijunassa, eikä kädetkään tärisseet... varmasti osansa asiaan oli sillä, että takana on kuitenkin kymmenkunta ensiapukurssia ja niistä viimeisin lääkintäalanammattilaisille suunnattu vaihtoehto. Mä vaan tiesin mitä pitää tehdä ja toimin.

Kannustan jokaista jolla ei ole voimassaolevaa ensiapu ”tutkintoa” hankkimaan sellaisen – saatat pelastaa lähimmäisesi hengen.

Jokainen vanhempi tietää ettei kovat karkit ja lapset ole hyvä yhdistelmä,
ei edes silloin kun ne syödään istuen pöydän ääressä.


Kommentit

  1. Anonyymi4. marraskuuta 2012 klo 22.04

    Huh Huh hyva kun osasit toimia! Enkeleita pitaa olla liikenteessa, ollaan siis kiitollisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa5. marraskuuta 2012 klo 8.32

      Meillä on viimeaikoina ollut talo täynnä enkeleitä ja varjelusta...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää