Siirry pääsisältöön

kapina


L on sitä mieltä että mä vaikutan blogissa ahdistuneelta ja mun elämä ihan karseelta...

Mä EN ole erityisen ahdistunut paitsi hetkittäin ja mun elämä ON aina välillä aika karseeta. En mä silti tätä pois vaihtais.

Mun on myönnettävä että ahdistuin, ja pahasti tänään siellä hyytymättömyysklinikan odotushuoneessa kun mulle tuli vahva tunne siitä että olen eksynyt vanhustentalon aulaan. Mä olin nuorin, mä olen AINA nuorin, muitten saattajat on mun ikäisiä ja ne muut liikkuu usein rollaattorin kanssa tai pyörätuolilla... Tänään sellainen herttainen vanha setä kertoi kuinka hänen vaimovainaansakin neuloi ja toinen yhtyi keskusteluun että hänenkin vaimosa neuloi silloin kun puikot vielä pysyi käsissä - kiva, kiva... Se ON ihan järkyttävän ahdistavaa! Mä kapinoin hiljaa mielessäni enkä silti voi asialle yhtään mitään.

Mä nautin mun illoista viinilasin ja L:n kanssa ja meidän keskusteluista ja... mulle tulee mieleen entisaikojen puhdetyöt, mies veistelee tuohuksia ja nainen ompelee-neuloo-perkaakalaa... tai sata vuotta myöhemmin mies lukee vaimolleen päivän lehteä ja samalla nainen tekee ristipistotyötä tai parsii vaatteita... oikeesti L lukee mulle juttuja netistä ja mä samalla ompelen tai neulon tai kirjoitan blogia tai laitan ruokaa... perusasetelma on kai kuitenkin sama.

Mietin kuinka moni vanhempi kokee samanlaista riemua kuin mä nukkumaanmenoajan lähestyessä? Toisaalta, aamutkin on ihania... päivä yhdessä on vaan aika pitkä, usein välillä liian pitkä. Jokainen pusu ja hali maistuu silti taivaalliselle – AINA. Mä rakastan niitä, ihan hirveesti... silloinkin kun ne on ihan kamalia ja ne on aika kamalia aika usein.

L sanoi että mun autoon tulee noin 700km viikossa. Se pitää sisällään myös viikonloput, mutta mä veikkaan että mä ajan 450-500km viikossa... ensi viikolla ajattelin mitata... nollata tripin maanantaiaamuna ja katsoa mikä on tilanne perjantaina iltapäivästä. Ainakin mä poltan lähemmäs sata litraa bensaa jokainen viikko.

Mä kapinoin sitä hyytymättömyysklinikkaa ja mun lääkkeitä ja veriarvoja, syön salaatin ja juon ylimääräisen lasillisen viiniä – siitäs saatte kele!


Kommentit

  1. Hei minä ainakin ilmottaudun häpeämättömästi siihen joukkoon, joka odottaa useimpina päivinä lasten nukkumaanmenoa kuin kuuta nousevaa :) Meillä muksut valvovat ysiin, ja jotta minä jaksan nousta kuudelta, koittaa arki-iltasin uniaika itsellekin jo kympin pintaan. Kun oma aika on niin kortilla, en todellakaan meinaa malttaa sen alkua. Ja niinä päivinä kun uhma on ylimmillään, kellokin käy superhitaasti... Sinun saappaissasi en kestäisi varmaan päivääkään, nostan hattua joka ikistä blogikirjoitustasi lukiessa vaikken läheskään aina jaksa jättää puumerkkiä! Tähän on turha todeta, että sinäkin jaksat vain koska on pakko. Ehkä niin, mutta kuka tekisi siinä tilanteessa äitinä niin hyvää työtä? En minä ainakaan. Iloista halloween-aikaa! -TP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TP, eilen luin sun kommentin tippalinssissä kännykästä ja nyt kun palasin vastaamaan tirautin taas uudelleen... Onhan se niin ettei vaihtoehtojakaan ole, MUTTA toisaalta tämähän oli myös tietoinen valinta. Olisin voinut valita toisin ja palata duuniin sen 12vkoa M:n syntymän jälkeen, pyöräyttää pojat ja tehdä taas saman liikkeen... mä valitsin olla kotona ja nyt tästä välillä nautitaan ja välillä kärsitään :)

      Poista
  2. Musta sun elämäsi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja sä vaikutat varsin vahvalta ja olet lisäksi erittäin hyvä kirjoittaja! Liityin ylpeänä uudeksi lukijaksesi, onni on laatublogi! =) Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja tervetuloa! Jokainen lukija on tärkeä ja rakas :)

      Poista
  3. Voihan puhdetyöt. Pitäisi alkaa neulomaan talveksi. Tosin äiti just kertoi, että sen äiti oli tehnyt lapsille sukkia ison kasan. Eli jos saisin aikaan pipot, niin olis hyvä;)

    Musta L on mies. Ja sä et todellakaan kuulosta mitenkään ahdistuneelta. Siis ajoittain joo, mutta jokaisella meistä on niitä hetkiä. Valtaosa jutuista on kuitenkin sellaista elämänmakuista ilotulista, jota on todella mukava lukea. Mutta ehkä L:n mielipide kertoo siitä, miksi sä oot himassa ja se tienaa:D Tärkeintähän on, että molemmat on tyytyväisiä rooleihinsa. Ja teillä se näyttää toimivan hyvin.

    Mä muuten luin eilen, että "Mä poltan lähemmäs..." ja sekunnin tuhannesosan ajan mietin, että missä välissä sä ehdit röökilläkin käydä;) No, onneksi se oli vaan bensaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. L on hyvä siinä mitä se tekee ja hyvä mies ja hyvä isä, mutta koti-isää siitä ei sais ;)

      Niin ja kiitos, mä jo säikähdin että te ajattelette että nyt mä olen masentunut ja ahdistunut ja karkaan kohta :D

      Poista
  4. Pakko kommentoida vielä tähänkin... mä oon nyt oikea blogiterroristi kun spämmään näitä kommentteja, sorry. Ja joo, edelleen luen täällä sohvanpohjalla.

    Mutta siis asiaan... tänään kun oon tosiaan kahlannut sun edellisen blogin ja tästäkin suuren osan niin mulle on tullut susta ihan kaikkea muuta kuin ahdistunut kuva. Tottakai joukkoon on mahtunut niitä paskapäivä-/ahdistus-/paha mieli -kirjoituksiakin, mutta pääasiassa susta kyllä mulle välittyy tosi rento ja positiivinen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleen jaksan kiittää runsaasta kommentoinnista, se on ihanaa!

      Mä haluan itsekin ajatella itseäni rentona ja positiivisena :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi