Siirry pääsisältöön

minäkö särmä? - joo olin joskus ennen


Miten musta tuli tällainen säätäjä ja sählä? Ne jotka tuntee mut ajalta ennen lapsia tietää että mulla on aina kaikki hallussa ja järjestyksessä ja joululahjat paketoituna takanreunalla jo lokakuussa, niin ja joulukortitkin lähettämistä vaille valmiina... Mä en koskaan ollut myöhässä mistään enkä ikinä unohtanut ketään tai mitään – klassinen ylisuorittaja siis. Mutta miten mä onnistuin putoamaan alisuorittajien kastiin?

Yksi lapsi ei kauheesti aiheuttanut vielä muutoksia. Kuten jo aiemmin totesin voi yhden – vähän hankalammankin – lapsen kanssa aika hyvin ylläpitää sitä totuttua lifestyleä, etenkin kun M oli siltä kantilta helppo että se viihtyi ravintoloissa eikä sen kanssa tarvinnut naulapyssyllä sulkea kaapinovia ja laatikoita, porteillakaan ei kauheesti tehty yhtään mitään. Univelka tais tosin tehdä sen, että synttärikortit anopille jäi lähettämättä ja kiitoskortit kaikille ja... ei vaan enää kyennyt ihan kaikkeen. Elävästi muistan edelleen kaikki ne kutsut joiden aikana toinen meistä isännöi tai emännöi ja toinen istui karjuvan kakaran kanssa yläkerrassa ja tunnelma oli vähintäänkin pilalla. Me kuitenkin oltiin ja osallistuttiin ja tultiin ja mentiin - aina aikataulussa ja ajoissa.

Poikien synnyttyä ja meidän muutettua kuudentena päivänä syntymästä uuteen taloon lakkasin lähettelemästä kiitoskortteja, joulukortteja tai synttärikortteja. Ihmiset varmaan pitää mua ihan törkeenä, mutta ne jotka ei ymmärtäneet sietikin mennä. En edes yrittänyt enää osallistua kaikkiin kissanristiäisiin laumani kanssa, aika paljon ihmisiä karsiutui meidän seurapiiristä ja uusia tuli tilalle. Kalenteri oli kuitenkin edelleen korvien välissä ja mä muistin asiat, en unohtanut oikeastaan koskaan mitään, tekemättä jättäminen oli vähintäänkin puolitietoinen valinta.

Sitten pakettiin lisättiin lääkäri ja terapiakierre... autismia ja kehitysviivästymää ja yks keuhkoveritulppa. Tänään istuin autossa etupenkille laittamieni kananmunien päälle, kotiintultuani poimin kuoret pois paperipussista ja leivoin muutaman pumpkinbreadin. M kysyi miksi mä istuin niitten munien päälle, no siksi kun unohdin että ne oli siinä... Miksi? No, kun mulla on niin paljon muuta muistettavaa... Pyykit on kyllä pesty, mutta useimmiten viikkaamatta, tavarat on hukassa ja autonavaimia etsin säännöllisesti. Puhelin jää kotiin tai autoon tai milloin mihinkin, kalenteri on kahdessa paikassa ja joudun sitä myös lukeamaan useamman kerran päivässä. Lapset onneksi ilmoittaa nykyään itse jos niitten vyöt ei ole kiinni ja M ilmoittaa jos joku puuttuu. Rattaat unohtuu vesisateeseen auton lavalle ja kaikista maailman ihmisistä MINÄ olen joutunut kertaalleen tilanteeseen jossa unohdin vaipat kotiin...Oikeesti, M-I-N-Ä!  Onko mulla kapa loppu, vai olenko mä vaan joutunut antamaan periksi ja myöntämään etten edes minä pysty ihan kaikkeen, laskemaan rimaa... nykyään meillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja tyrmistyttävien itsesyytösten sijaan suhtaudun useimpiin asioihin olankohautuksella... Onko tämä lopun alku vai alun loppu? Onko se kakkaa vai suklaata? Maistetaan!




Kommentit

  1. Maistetaan vaan!

    Ujostellen tunnustan, että olen tunnollisena lukijana blog(e)issasi luuhannut jo melko pitkään. Ja ajoittain hengästyn teidän porukan vauhdissa (joo, mulla on huono kunto).

    Koukussa oon ja mun mielestä sää oot tosi särmä. :D Lisäksi olen vakuuttunut, että jokainen, joka selviää vauvavuodesta kaksosten kanssa hengissä, on sankari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! Mäkin hengästyn meidän vauhdissa ja aika useinkin ;)

      Poista
  2. Musta ihminen, joka vie muistamiset ambulanssikuskeille on särmä. Ja se, joka leipoo itse niistä munista, jotka on kätevästi kerralla murskannut takamuksellaan on särmä (mä olisin heittänyt ne kaaressa roskiin ja ollut ostamatta munia kuukauteen;) Ja se, joka vie itsetehdyt herkut lasten kouluihin/kerhoihin jne. kaikkina eri kissanristiäisinä on särmä. Ja ihminen, joka otti kolme kananpoikasta kasvatiksi keittiöönsä on särmä. Ja ja ja. Se että olet IHMINEN erottaa sut yliluonnollisesta supervoimia omaavasta sarjakuvahahmosta. Se tekee susta naisen, jota ei voi muuta kuin kunnioittaa. Särmä tai ei, sankari sä olet sanan varsinaisessa merkityksessä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna, sä olet ihana ja pelastit mun päivän! Ihan oikeesti pelastit kun hymy on jo tässä kolmen jälkeen ehtinyt karisemaan moneen kertaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi