Siirry pääsisältöön

olipa päivä


Mä olen niin vanha että luen Kodin Kuvalehteä. Tosiasiassa mä olen lukenut sitä 22 vuotta – melkein 23 – siitä saakka kun aloitin 18-vuotiaana Suomalaisen Kirjakaupan paperiosaston myyjänä. Silloin luin aina lounaalla KK:ta (me saatiin otta lehtihyllystä irtonumeroita ja lukea niitä). Kodin Kuvalehden viimeisellä sivulla on aina juttu jonkun ”tärkeän” ihmisen päivästä ja mun on myönnettävä että nykyään mulla ei ole useimmiten aavistustakaan siitä kuka tää tyyppi on, mutta luen silti... Tässä siis samassa hengessä tästä päivästä.

HERÄSIN vähän ennen kuutta siihen että K ja O lähestyio meidän makkaria. Normaali ihminen olis ehkä herännyt vasta kun ne on jo huoneessa ja herättää mut, mutta mä heräsin siihen keskusteluun... ”K, mamma here. K, come here get mamma.” L käännytti poijjaat takaisin ja laittoi jätkien huoneen oven lapsilukolla kiinni, mutta mä olin jo hereillä... kymmenen minuuttia myöhemmin M tuli huoneeseen ja vääntäydyin pystyyn.

AAMUISIN mulle tärkeintä on kahvi ja se hetki kun apinat katsoo telkkaria – mä olen antanut K:lle lisänimen Spider-Monkey, se sopii sille hyvin... Kahvin teen Keurigin nappikeittimellä ja sekaan tulee tilkka kuumaa homogenoimatonta luomulehmän 2% maitoa. Aamiaiseksi lykkäsin leivän uuniin ja aamiaiseksi syötiin siis tuoretta leipää ja kinkkua ja juustoa ja viinirypäleitä. M ei voinut niitä rypäleitä syödä kun niissä oli kiviä kaupan kyltistä huolimatta... M ei syö kivellisiä asioita – ikinä.

PUKEUDUIN Suomikoulun Halloweenia varten mustaan tylliunelmaan, harmaaseen toppiin ja mustaan pashminaan. Tukan kampasin irokeesiksi, värjäsin sen pinkiksi ja päähän iskin M:n tiaran. Jalkaan laitoin tutusti kiiltonahkaiset mustat puukengät. Aamu oli kylmä, +7C... takkia en jaksanut laittaa eli napsautin istuinlämmittimen päälle ja väänsin lämppärin hetkeksi täysille.



TYÖPAIKALLA – joo mä olin ihan oikeissa töissä. Niistä saa palkkaakin... - Taideope oli jo järjestelemässä päivän juttuja noitana ja mä liityin seuraan. Laitoin oman luokkani valmiiksi, tarkistin että cd-soitin toimii ja kertailin päivän tuntisuunnitelmaa... kaivoin tarvikekaapista rytmikapulat ja koepuhalsin saippuakuplat. Samalla vaihdettiin kuulumisia oppilaita odotellessa.

ALUKSI askarreltiin kurpitsoja Taideopen suunnitelman mukaan ja siitä siirryttiin saliin esittelemään niitä Halloween asuja. Mun ryhmä oli ekana ja jäin sinne eteen tanssimaan muittenkin ryhmien kanssa olenhan tarvittaessa supersankari-noita-paholainen-merirosvo tai palomies/nainen/henkilö.

MUKAVAA oli opetuksen jälkeen vaihtaa kuulumisia ja keskustella monikielisyydestä ja Sensorisen Integraation Häiriöstä muutaman äidin kanssa.

KOTONA mua jo odoteltiin ja iltapäivästä suunnattiin ruokakauppaan ja rautakauppaan. Lapset söi lounaaksi rusina Challahia tuorejuuston kanssa – vähän kuin pullapitko – ja mä vedin samaa ilman tuorejuustoa kahvin kanssa. Ostettiin illaksi herkkuja. Rautakaupassa otettiin lattiatarjous joka hylättiin siltä istumalta ja katseltiin lasten kanssa joulukoristeita – kyllä, ne on jo esillä.

HUVITTI liikkua julkisesti siinä pinkissä irokeesissä. Ennen kaikkea mua nauratti etten saanut edes yhtään yllättynyttä katsetta... ollaanhan PNW:ssä ja ihmisillä ON kummallisia tyylejä ja kampauksia. Näinpä keksi-ikäinen kolmenlapsen äiti kirkuvan pinkissä irokeesissä ei jaksa kummastuttaa ketään.

ÄRSYTTI siellä rautakaupassa se huono tarjous ja meidän lasten tolkuttoman huono käytös. Olisin oikeesti halunnut jättää ne sinne kauppaan ja kävellä vaan pois - ja sit en kuitenkaan... Ärsytti siis kai olla äiti.

KESKUSTELIN parisuhteesta L:n kanssa rautakaupan parkkipaikalla. Nopea tarkistus että ollaan samalla ”sivulla”... L sanoi että se säälii mua kun oon näitten hirviöitten kanssa kaikki päivät ja mä kerroin sille että mua aina välillä pelottaa että se lähtee kävelemään. Se sanoi että ihmettelee että MÄ en ole jo karannut...

PÄIVÄN PARAS HETKI oli taas kerran nukkumaanmenoaika – siis lasten – avattiin skumppa ja istuin kirjoittamaan... Odotan päivää jolloi en enää odota lasten nukkumaanmenoaikaa – säälittävää, tiedän. Mä taas mietin M:aa ja kuinka se on aika kauhea – rakas ja kamala yhtä aikaa...

KADEHDIN salaa niitä perheitä joiden esikoinen ei ole erityinen, joiden esikoinen ei ole autisti vaan ihan tavallinen lapsi, musta olis kivaa jos meilläkin olis vähän tavallisempaa tää lapsiperhe-elämä. En jaksa sitä ettei M osaa lukea tilanteita ja tunteita...

PÄIVÄLLISEKSI syödään itse tehtyä sienikeittoa ja itsetehtyä – tietty – pestoa ja pastaa... Mä tykkään keittää, kaikkihan sen tietää ja oon aika hyväkin siinä... just nyt kuivatut sienet kiehuu hiljalleen sipulin kanssa kanaliemessä... kohta lorautan sekaan kermasuuruksen ja vähän mustapippuria. Peston teen tehosekottimessa tuoreesta basilikasta, pähkinöistä, valkosipulista, suolasta, pippurista ja kylmäpuristetusta oliiviöljystä. On ihanaa syödä hyvää ruokaa.

ARVOSANANI PÄIVÄLLE on 8 ½  L:n arvosana oli 7 ½ mutta se olikin tänään koko päivän meidän lasten kanssa. Mä toivoisin että voisin olla se äiti joka vaan ehdoitta jaksaa rakastaa ja jaksaa ja kestää lapsiaan, silloinkin kun ne on ihan mahdottomia – mä en vaan ole se äiti... kunpa olisinkin.





Kommentit

  1. Kyllä sä oot. <3
    Ja kaikki ei todellakaan uskaltaisi edes sanoa puolikasta tuota ääneen... Patoumiahan siitä tulee. ;)

    Kiva kun sulla on tuo Suomikoulu! Ja kuulostaa kivalta kun on tuollaisia ekstra häppeninkejä pinkkeine pystäreine. =D
    Kuvia odotellessa. =)

    / Älskling

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kivaa pitkästä aikaa opettaa. Mulla on ihania lapsia mun ryhmässä ja lapsilla mukavat vanhemmat... sinänsä vähän hassua kai viettää se aika erossa mun omista lapsista jonkun toisen lasten kanssa, mutta onhan se silti ihan eriasia kuin omat räkänokat.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän