Siirry pääsisältöön

potalla


Tänä aamuna tuntuu – tai no viimeaikoina – siltä että mihin vaan tämä äiti katseensa kääntää siellä palavana keskustelunaiheena on lapsen kuivaksi opettaminen... Tietysti jos lukis Kauppalehteä tai paikallista sanomalehteä ei tätä ilmiötä varmaan olis mutta kun tulee lueskeltua blogeja ja naamista ja...

Tässä on taas yksi niistä asioista joissa iso meri tekee ison eron. Tuntuu että Euroopassa – siis ei vain Suomessa vaan oikeasti Euroopassa – on tärkeää opettaa lapsi kuivaksi mahdollisimman varhain. Se on yksi niistä hyvän äitiyden mittareista, ison stressin aihe ja melkoinen kilpailu. Pottailu aloitetaan varhain, monesti heti kun lapsi osaa istua sitä aloitetaan istuttamaan myös potalla ja menestyksekkäimmät ovat opettaneet lapsensa kuiviksi yksvuotispäivän tuntumassa. Kun lähestytään kahta ikävuotta eikä lapsi edelleenkään ole ”kuiva” on jo syytä suureen huoleen.

Mä olen laiska tai ehkä käytännöllinen ja varmasti vähän kateellinenkin... Kun odotin poikia ja seurasin tätä keskustelua olin lähes epätoivoinen koska siinä vaiheessa mulla oli tytär joka ei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa asiaa kohtaan ja kaikki yritykset kaatuivat, yksi toisensa jälkeen ja lopulta päätettiin että olkoot vaipossa vaikka kouluun asti... oikeasti meillä yritettiin palkitsemista, kannustamista, lahjontaa, kiristystä, kotialastomuutta... you name it - tyttö ei vaan oppinut... se täytti kaksi ja kaksi-ja-puoli ja kolme ja... se ei vaan oppinut. Yhtenä päivänä toukokuussa 3v 1kk ja jotakin se sanoi ettei se enää tarvitse vaippaa. Sen jälkeen se oli päiväkuiva ja kolme päivää myöhemmin myös yökuiva. Vahinkoja sattuu silloin jos se on kovassa kuumeessa ja joskus harvoin siksi ettei se voi mennä vessaan julkisilla paikoilla. Me ihan varmasti oltais päästy samaan lopputulokseen ilman sitä valtavaa työtä ja eforttiakin.

Sillon päätin että poikien kanssa teen toisin, aloitetaan heti ja ne varmasti oppii ja äkkiä. Tilanne kaatui omaan mahdottomuuteensa. Niitä on kaksi ja kun yksi istahti, toinen karkasi ja lopulta pakkasin potat kaappiin. Kun pojat täytti kaksi kaivoin ne esiin ja siitä asti ne on olleet esissä... 4kk ja 14 päivää. Niissä on keitetty soppaa ja säilytetty autoja ja niillä on istuttu katsomassa telkkaria, siihen se sitten on jäänytkin. Olenko huolissani? En. Olenko stressaantunut? En.

Sen ison meren tällä puolen näistä potta-asioista ei edes puhuta ennen sitä kaksvuotispäivää. Kaksvuotistarkastuksessa lääkäri kysyi ollaanko kokeiltu ja kun sanoin että ei se totes että näin hän arvelikin, ehtiihän sitä. Tyttöjen oletetaan täällä oppivan kuiviksi kolmeen vuoteen mennessä, poikien kolmeen ja puoleen. Harvat pojat on kuivia ennen kuin ne täyttää kolme. Potalla käynti aloitetaan siinä vaiheessa kun lapsi itse ilmaisee asiaan kiinnostuksensa, osaa ilmaista sanallisesti hätänsä, osaa pukea ja riisua... meillä näistä kriteereistä ei täyty vielä yksikään.  Kyllä ne oppii kun ovat valmiita... niin kauan kuin noi leikkii iloisesti vaippa polvissa ja kakat housussa ne ei ole valmiita.

Mikä niissä vaipoissa on sitten niin hankalaa? Kalliitahan ne on ja jos on hyvä ihminen ja kestoilee niin onhan siinä työtä. Mutta mun ei tarvitse miettiä missä on kaikki valtakunnan vessat ja varautua vahinkoihin kaupassa, puistossa, kylässä, kotona, autossa... musta se kuulostaa tosi hankalalle, se että aina voi sattua se vahinko, ihan missä tahansa ja koska vaan. Mä saisin siitä ihan armottoman stressin kun nyt mun ei tarvitse huolehtia muusta kuin siitä että meillä on pari vaippaa mukana matkassa.

Iso hatunnosto siis kaikille niille jotka jaksaa ja viitsii lapsensa kouluttaa kuiviksi, mä odotan että ne tekee sen itse.

Vaipat pissasta polvissa "työn" touhussa

Kommentit

  1. Samassa veneessä (potassa) seilataan! Jossain vaiheessa 2-vee päivän jälkeen otin ne esiin ja yritetään käyttää niitä epäsäännöllisen säännöllisesti. Toinen tekee melkein aina pissat pottaan mutta ei koskaan pyydä itse, toinen ei saa aikaan edes vahinkoa. Mutta olen samaa mieltä, kahden kanssa en voi kuvitella sitä ruljanssia kun ykskaks pitäisi rynnätä jonnekin kaupan vessaan. Eihän näitä voi koskaan saada samaan paikkaan riittävän nopeasti, eikä toista voi jättää vessan ulkopuolelle.

    Esikoinen oppi siinä kahden vuoden iässä, vanhempi poika 2.5-3 vee. En edes paljon yrittänyt, odotin että järkeä oli riittävästi ja siinä se meni omalla painollaan. Nämä pojat vaan tuntuvat olevan vallan ilman järkeä ;)

    Kiva kun anoppi tulee taas pian kylään. Kilvistäydyn taas niihin kommentteihin vaipoista, tuteista, puhumattomuudesta y.m. y.m.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se poikienkin järki kasvaa, ihan varmasti! Anopille voit näyttää kieltä selän takana jos ei muuta... M:lla oli tutti yli 3-vuotiaaksi, eikä se kyllä puhunutkaan ennen kuin aloitti puheterapian melkein 4-vuotiaana...

      Poista
  2. Heh, meillä potat on keskellä olohuonetta ja jälkiruuan (=pienen herkun/purkan tms) saa vasta sen jälkeen, kun pojat ovat tehneet jotain pottaan:D

    Eli meidänhän piti hoitaa homma kesällä, mutta ei vaan jaksettu. Eikä pojat kyllä olleet vielä valmiita. Tai sit äiti. Tai molemmat. No, päiväkodista ehdotettiin kokeilua ja siitä innostuneena ostin koko kylän pikkukalsarit pois kuleksimasta ja Jumbossakin vielä hamstrasin. Ja kun me vaan liitettiin rutiineihin se pottailu, niin alkoi toimimaan. Kotona!!

    Muuuuuuttta, mä edelleen laitan reissuun/kylään/kauppaan/autoon jne. vaipat, kun en vaan kestä sitä stressiä ja ryntäilyä vessan perään. Ja ulkoiluun ja unille laitetaan sekä tarhassa, että kotona. Ja vaipat on kyllä edelleen pissaiset aamuisin, joten ei kiirettä koittaa öistä vaipattomuutta. Kai ne jossain vaiheessa oppii ja tärkeintä mun mielestä on, että eivät "ihastu" vaippoihinsa, meillä alkoi olla hiukan sellaista, että vaippa haluttiin väkisin. Niinpä aloin kysymään, että "aijaa, ootko menossa jo nukkumaan, kun tahdot vaipan", se toimi ja "kaasarit" kelpasi.

    ^^Melinan anopille heristän sormea, jos ei ole kivaa sanottavaa, voi olla hiljaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään näistä lahjontatouhuista ei koskaan toiminut M:n kanssa, se kohautti olkiaan ja totes että ei sit... en halua purkaa, karkkia, leluja...

      Mä ihmettelen silti miten jaksat sitä säätämistä? Sitä pakottamista ja rutiinia ja välillä on ja välillä ei ja... ihanaahan se on jos tuottaa tulosta ja koet sen palkitsevana. Mä ihan aidosti ja oikeesti uskon, että tulee se päivä kun noi ihan itse innostuu aiheesta ja samalla päästää vaipoista kokonaan - ainakin päivisin.

      Poista
  3. Kiitti Sanna :) Meillä anoppi on toooodella vanhan kansan ikäpolvea, hyvässä ja pahassa. Ja mitä vain lapset tekevät tahi jättävät tekemättä, juontuu tietty äitiin!

    VastaaPoista
  4. Musta paras kommentti aiheeseen liittyen oli kaksoset/kolmoset keskusteluissa heitetty "Pottailun voi aloittaa 1-vuotiaana ja lapsi oppii kuivaksi 3-vuotiaana, tai pottailun voi aloittaa 3-vuotiaana ja lapsi oppii kuivaksi 3-vuotiaana." :)

    Mun mielestä lapsi ei ole "kuiva", vaikkei päivävaippaa tarviskaan, niin kauan kuin lapsi ei itse osaa hätäänsä ilmaista tai sinne potalle mennä. En siis tarkoita, etteikö se olisi hienoa, jos vaippoja ei tarvitse enää vaikkapa sen 1v iän jälkeen ja että vanhemmat jaksaa/viitsii lasta säännöllisesti potattaa. Ite oon vaan niin patalaiska, etten viitsi.

    Meidän esikoinen oppi kuivaksi ~2v10kk iässä, kun sanoin pihan kahluualtaassa peuhaavalle tytölle, että jos sinne tulee pissat tai kakat niin vesi kaadetaan pois. Sitten, kun oppi päiväkuivaksi, niin alkoikin yhtäkkiä heräillä myös öisin pissahätään, muttei aluksi kuitenkaan tajunnut itsekään, miksi heräsi, vaan saattoi vaan raivota, kunnes tajuttiin, mistä oli kyse. Pikkusiskot (1v) istuu potalla toistaiseksi vain silloin, kun kakkapyllyn pesun jälkeen putsaan vaipan.

    VastaaPoista
  5. Meillähän tarhantädit siis ehdotti, kun siellähän pojat käy aina potalla muiden kanssa. Ja olivat sitä mieltä, että pojat pärjäävät ilman vaippaa päivisin. Ja niin se on mennytkin. Joskus huiskeessa unohtavat, mutta usein vaippa on iltapäiväulkoilun jälkeen kuiva, kun tullaan kotiin päiväkodilta, joten koko ajan pitenee pissaamisten väli.

    Tyypit on vaan niin fiilareissa omista onnistumisistaan, joten sekin saa jatkamaan. Ja kylmässä vuodenajassa helpottaa se, että kalsarit/pitkät kalsarit/verkkarit imevät pissat kätevästi, joten ei tartte lattioita siivota (paitsi silloin kun pissasuihkut tulevat ohi;) Ja ehkä kohta rakennekynnet pysyy mun sormissa, kun ei tartte koko ajan olla pesemässä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän että se kuivaksi oppiminen on mahdollista nuorenakin ja päiväkodin ryhmäpaine edesauttaa asiaa. Ihanaa kun teillä onnistutaan!

      Poista
  6. Mulla ei ole periaatteita oikein mistään. Ei imetyksestä, ei kestoilusta, ei pottailusta eikä oikein mistään muustakaan. Meillä mennään fiiliksen pohjalta. Sillä, mikä toimii meillä. Sillä, minkä käytäntö on opettanut. Siperia opettaa -mentaliteetilla. ;)

    Meillä 1,5-vuotiaina toinen pojista tuli aina mun kans vessaan. Aina. Kai sillä oli joku eroahdistus tai jotain. Se vain istui ja odotti mua, potalla. Jossain vaiheessa aloin ihan kokeeksi kiskoa siltä housuja alas. Ja niin se vain tuli. Ajattelin, että tämähän on näin paljon helpompaa. Opetella ensin yhden kans ja sitte vasta toisen. Noh, kateus on ihmeellinen voima. 3 päivää meni, että toinen kiinnostui kans. 2-vuotiaina ne oli täysin päiväkuivia.

    Meidän pojat täyttävät tammikuussa 4 vee ja niillä on yövaipat edelleen. Ollaan testattu sataan kertaan yövaippojen poisjättämistä, mutta ne ei vain herää siihen hätään. Ne nukkuvat niin taju pois sen 10 tuntia, etteivät edes herää siihen, että pissa tulee. Olen päättänyt olla välittämättä vaipoista. Mä otan mielummin sen täyden nukutun yön, kun jokaöisin lakanoiden vaihdon. Toivotaan, että se tulee aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan helpolta ja mukavalta kuulostaa teidän pottailustoori... toivottavasti mekin jossakin välissä päästään luontevaan harjoitteluun :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi