Siirry pääsisältöön

harrastuksia


Uus päivä, uus yritys... etukäteen kyllä jo hirvittää lähteä ton kaksikon kanssa lääkäriin taas odottelemaan – siis mun lääkäriin, ei niitten... Niitten lääkäri oliskin ihan jees, niissä on totuttu lapsiin, ne on suunniteltu lapsille ja siellä on niille tekemistä. Mun lääkäreissä on vaan väsyneitä vanhuksia ja tylsiä odotustiloja ja lääkäri joka tulee sitten kun siltä tuntuu – tai siis sillä on enemmän asiakkaita kuin aikaa ja kaikille se silti antaa sen ajan minkä kukin tarvitsee...

L on ihana mies. Se kysyi oonko mä kondiksessa ja voiko mut jättää tänne näitten kanssa. Se kysyi haluanko lähteä johinkin ihan vaan yksin. Haluan, en vaan tiedä koska ja mihin ja mitä siellä tekisin... lukisin kirjaa, söisin hyvin, surffaisin, kiertelisin kaupoissa, nukkuisin... Reilu vuosi sitten olin viikonlopun yksin San Franciscossa, se oli oikeesti ihanaa. Se sanoi TAAS että pitäis vähän hellittää, laskea standardeja, yrittää vähän vähemmän. Kasvaa ne kuulemma vähemmälläkin, kai ne kasvaa ja traumansa ne saa kuitenkin.

M ei taaskaan halunnut lähteä kouluun, sanoi olevansa väsynyt ja kipeä. Ilkeä mutsi tyrkkäs bussiin ja vilkutti iloisesti. Illalla se meni salaa, siis oikeesti ilman lupaa tai vastoin sovittua meidän sänkyyn, löydettiin se sieltä nukkumasta ja kannettiin takaisin omaansa. Se ON väsynyt ja kalpea ja laiha. Sen vaatteet putoo pois päältä, se on laiha, se ei syö.

***

Useimmilla meistä on joku asia jonka voi laskea harrastukseksi. Joku joogaa, toinen rakentelee jotakin, kolmas – minä – neuloo, neljäs harrastaa yhdistystoimintaa, viides pelaa jalkapalloa, kuudes... got the point? L harrastaa autoja. Ei silleen perinteisesti että ostais jonkun romun ja laittais sitä sitten meidän autotallissa. L ostaa itselleen auton kahdesti vuodessa ja aina kun se tuo uuden auton kotiin se selittää että tätä hän pitää nyt ainakin kolme vuotta ja sitten... mä tiedän aina koska se alkaa. Ensin se rupee vaivihkaa selittämään mikä nykyisessä on vikana – liian pieni, liian iso, liian turvaton, on katto, ei oo kattoa, liian hidas, huonot jarrut, väärä tuntuma, heikko väri... sit se kertoo mulle ettei se missään nimessä ole kuitenkaan just nyt vaihtamassa autoa ja istuu kuitenkin koneella ja surffailee autokaupoissa. Sit se tulee töistä ja kertoo käyneensä koeajamassa. Sit se tulee töistä ja kertoo ajaneensa kaverin autoa. Sit se sanoo ettei kuitenkaan kannata tehdä mitään. Sit se soittaa ovikella ja esittelee uuden hankintansa ja kertoo sivulauseessa ettei se käyttänyt yhtään rahaa siihen. Eilen meille muutti BMW 328i, oli kuulemma sellainen diili ettei vaan voinut olla ottamatta...

***

Mä luulen että mä olisin onnellisempi tai siis jaksavampi jos sillä että saisin että saisin pariksi päiväksi jonkun katsemaan noita kahdeksasta neljään ja pääsisin itse kampaajalle ja lounaalle ja kahville ystävän kanssa... niin mä luulen.


Kommentit

  1. Hei mahtavaa, että miehesikin huomasi saman, ota tarjous vastaan! Minusta sinä ehdottomasti blogisi perusteella harrastat myös lapsia, joten: miehesi saa Bemarin pari vuodessa, sinä saman verran omia lomia San Franciscossa, tai missä vain ;) Teet jotain mistä nautit ja saat varmasti voimia tuleviin koitoksiin. Lämpimät terveiset ensilumen keskeltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot oikeessa, kyllähän mä näitä harrastan :) Sen verran niitä odoteltiin ettei ole hullumpi harrastus, vaan kukapa jaksaa harrastaa 24/7/365... Mulla on ikävä lunta aina tähän aikaan vuodesta :)

      Poista
  2. Mie oon kyllä kans sitä mieltä, että sie (ja myös mie) tarvitset ommaa aikaa. Ei sen tartte olla mikään lomamatka vaan vaikka säännöllisesti esim kerran pari kuukaudessa vapaapäivä lapsista. Ihan ommaa aikaa <3! Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa, mä tarvitsen omaa aikaa ja tilaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi