Siirry pääsisältöön

lapsiin uupuneen ihmisen totuus


Jotain meidän perheen rytmistä kertonee se että mä nukuin tänään ja L nousi, ja kuitenkin meillä on aamiainen – kurpitsapannarit kermavaahdolla – syöty ja pöytäkin korjattu ja lapset leikkineet yläkerrassa sen aamiaisen jälkeen jo hyvän aikaa ja kello on................................ 8:20

Kirkossa on tänään lapsille joku kurpitsajuttu. M odottaa innolla, mä odotan että pääsen istumaan  tunniksi ilman lapsia  ja kuuntelemaan Pastor Benin ajatuksia, ja L odottaa että se pääsee nukkumaan. Koira taitaa odottaa että joku ehtis ja jaksais lenkille sen kanssa. 

***

Ja ristiriitaisin tuntein uupuneen ihmisen TOTUUS...

***

Tää apinalauma ajaa mut hulluuteen ja tosiasiassa mä odotan puhtaan kauhun vallassa alkavaa viikkoa kun M ei ola koulussa maanantaina eikä tiistaina eikä keskiviikkona... Tiistaiaamuna meille tulee lastenhoitaja O:n fysioterapiaevaluaation takia ja m se on mun elämänlankani, mä pääsen ulos tästä talosta neljäksi tunniksi vain yhden lapsen kanssa. Se eilisten synttäreitten jälkeinen päivä uuvutti meidät vanhemmat totaalisesti ja mun korvat soi vieläkin.

Mä en ymmärrä äitejä jotka sokerireunoin jaksaa hehkuttaa omaa äitiyttään ja kuinka ihanaa ja palkitsevaa on saada vaan hoitaa lapsia tai ehkä mä ymmärtäisin jos mun lapset olis toisenlaisia, ehkä jollakin on oikeasti kullannuppuja, toinen toistaan ihanampia... Onko sellaisia?

Mun lapset on kuitenkin aika tai ihan hirveitä ja aika usein. M:n kanssa oleminen on sekä fyysisesti että henkisesti raskasta. K:sta ei koskaan tiedä mitä se keksii... eilen siellä synttäreillä siellä pomppulinna paratiisissa se veti isompien perässä vailla pelkoa ja kaikki vanhemmat vaan kysyi et kuuluuko se peloton pieni poika meille – joo kuuluu... tänään se taas kerran hyppäs sieltä kerrossängyn yläsängystä kovalle lattialle... jätkältä puuttuu vaarantaju kokonaan, omaksi onnekseen se on fyysinen ja ketterä, mutta palapelit se heittää lattialle kun ei jaksa keskittyä niihin ja piirtäminen menee aina sotkemiseksi... Nyt se juoksee M:n kanssa pitkin yläkertaa sellaisen korkean, kimeän kiljunnan säestämänä. O, se mun mussukka paksu ja pehmeä... pelkäs aivan hysteerisesti siellä eilisillä synttäreillä ja lopulta suostui ensin vauvaosastolle leikkimään, joss sen päihitti motorisesti 18kk vanha tyttö ja se oli suunnilleen samalla tasolla 13kk vanhan tytön kanssa... mun O 28kk. Mun O keittää mulle keittiössään pipareita ja tarjoilee ne lautaselta, se sanoo M:lle autossa kun toinen ulisee ”STOP”, se jakaa pusuja ja hellyyttä... mutta se jos joku osaa kitistä ja vinkua.

Kaikki, siis kaikki, kaikki, kaikki lelut oli kaivettu kaapista ja vaatehuoneesta ja siroteltu pitkin yläkertaa... O oli onnistunut avaamaan lukon. Olis pitänyt ottaa kuva, en ottanut. Hyvä tovi noilla meni siivotessa ja mulla järjestäessä kaikki takaisin omiin laatikoihinsa ja lukitessa ne takaisin sinne kaappiin. Tänään meillä saa leikkiä Duploilla ja autoilla... josko siitä jopa saattais syntyä jotakin leikiksikin kutsuttavaa eikä pelkkää sotkemista sotkemisen vuoksi. Huomenna voidaan sit katsoa leikittäiskö keittiöllä vai nukkekodilla vai edelleen Duploilla. Kirjoja meillä ei enää lueta ilman lupaa, mä olen kyllästynyt heittämään revittyjä kirjoja roskikseen – mä heitän ne roskikseen kun en enää jaksa teipata – ja näinpä kirjatkin on lukkojen takana. Karua. Meidän lapsilla ON ikkunat metsäänpäin ja liian vähän leluja... pattereista en tiedä.

Mä haluan olla läsnä mun lasten elämässä. Enhän mä tätä muuten tekiskään. Mä en halua olla se äiti joknka lapset kasvattaa lastenhoitaja kun se tekee 60 tuntista työviikkoaan ja on 60% työajastaan työmatkoilla. Mä haluan olla läsnä, mutta silloin kun koulu on peruutettu ja edessä on vielä monta päivää ihan vaan yhdessä mä löydän itseni jostakin selviytymismoodista ja huomaan laskevani tunteja iltaan ja hiljaisuuteen... me valittiin tänään jopa se myöhäisempi jumalanpalvelus koska kun kirkko alkaa 11:15 ja kestää tunnin ja sen jälkeen vähän kahvitellaan on kello helposti yksi ennen kuin ollaan kotona ja siitä on enää 5-6 tuntia nukkumaanmenoon...

A-P-U-A!!!!



Kommentit

  1. Moi, koita jaksaa! Kyllä minäkin muistan ne ajat, kun kelloa tuijotin, joko voi aloittaa iltapuuhat... Nyt ne ajat ovat takana ja jälkeenpäin ajateltuna nopeasti meni. Viikko sitten juteltiin tutun kanssa tästä, huokaisi hänkin helpoltukselta kun myönsimme tämän saman tunteen. Kun on pieniä lapsia tämän on pakko olla enemmän sääntö kuin poikkeus. ;) tsemppiä, tulee vielä päivä kun tajuat, että nämä ajat ovatkin ohi! Olet läsnä heidän elämässä, olet taatusti paras äiti heille!
    T. Aada

    VastaaPoista
  2. Mä oon ehkä sit melkein se pahismutsi, tosin en kyllä matkusta. Mutta lapset on tarhassa ja tänä syksynä oon saanut kalenteriin kolmena päivänä viikossa jumppaa yhteensä viistuntia (mies siis laittaa yksin lapset nukkumaan 2-3 kertaa viikossa).

    Mä en vaan kerta kaikkiaan pysty kaitsemaan tätä laumaani kesät talvet päivät yöt. Tarviin "oman aikuisten" aikani ja meidän perhe on huomattavasti onnellisempi, kun pääsen töihin toteuttamaan ambitioitani. Mutta mä kunnioitan suunnattomasti teitä, jotka olette valinneet toisin. Ja oli se aika lasten kanssa aamusta iltaan tai kävis siinä välissä duunissa, niin onhan se rankkaa. Oli ne piltit kuinka ihania tahansa. Jotenkin se vaan on omalla tavallaan palkitsevaa ja ne onnistumisen tunteet saavat taas jaksamaan.

    Mä veikkaan, että sulla sitä rasitusta lisää vielä se, että pojat on niin erilaisia. Sulla on siis oikeasti KOLME lasta. Ja mulla taas on yksikkö ja kaksikko. Ja valtaosan ajasta se yksikkö on mun kanssa "samalla" puolella ja auttaa kaksikon kaitsemisessa.

    No, en mä tiedä saako noin edes omista lapsistaan kirjoittaa... Mutta siksi mä useimmiten ajattelen ja koitan aina puhuakin positiivisesti omasta pesueestani. Mä oon hurjan ylpeä meidän perheestä ja kun kaikki päivittelee meidän härdelliä (varsinkin yhden lapsen vanhemmat), totean hitaasti, että mekin oltiin pari vuotta ihan normaali yksilapsinen perhe;)

    Tsemppiä ihanainen, oot mun idoli!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Sanna, et oo... meillä on ystäviä joulla nanny tekee 12 tuntista päivää ja viikonloput hoitaa sitteri, ja lapset kutsuu sitä nannyä "Mom" Se saa mut pohtimaan miksi tämänkaltaiset ihmiset hankkii lapsia, oikeesti?

      Mä olen kans ihan hirvittävän ylpeä omistani ja niin pitääkin olla ja silti niitä negatiivisiakin tunteita on hyvä välillä tuuletella :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi