Siirry pääsisältöön

semihyvää

Mä sain sähköpostissa laskelmia ja tuliaisiksi semihyvän punkun, kai tää taloustuska taas hellittää... ja haa, mä kirjoitan raha-asioista sittenkin, omalla tavallani.



Kaikella on puolensa. Täällä rahalla saa ja hevosella pääsee ja keskiluokan rahat vaan hupenee hupenemistaan... Suomessa taistellaan siitä mitä saa ja kuinka paljon ja kuka ja anotaan ja toivotaan ja valitetaan ja anotaan taas... täällä se on tavallaan selkeämpää ja toisaalta yhdeltä kantilta epäreilua niitä kohtaan jotka putoo väliin.

Väliin putoaa ne joilla on tuloja ja työ ja vakuutus, mutta jotka ei kuitenkaan ole miljonäärejä. Jos oot köyhä, sossu maksaa. Jos sulla ei ole vakuutusta, sossu maksaa. Jos sulla on vakuutus ja keskitulot ei pian maksa vakuutus sen enempää kuin sossukaan. Niin tai vakuutus maksaa sit kun oot ensin maksanut X määrän itse... vielä muutama vuosi takaperin se X oli ihan järjellinen summa, nyt siitä on tulossa aika mahdoton tällaiselle palveluiden suurkuluttaja perheelle - yksi viikko terapiaa kun tällä hetkellä kustantaisi meille $1120... harvalla on mahdollisuus maksaa tuo summa ihan itte vaan. Jos oot rikas, ei oo välii, voit maksaa itse. Niin se taitaa olla kaikkialla maailmassa - tai siis länsimaissa. Elämä ei oo reilua mutta eipä sitä kukaan reiluksi väittänytkään.

Anteeksi rutkutan ja olen itsekäs ja epäoikeudenmukainen omaan napaan tuijottaja enkä just nyt jaksa ajatella niitä muita joilla on syöpä ja talopalanut ja mies kuollut auto-onnettomuudessa ja... Just nyt en jaksa ajatella miten etuoikeutettuja me ollaan ja miten tosi, tosi, tosi hyvin meidän asiat on - oikeesti.

Nyt siemailen sen lasillisen viiniä ja hengitän muutaman kerran oikein sellaista syvää "namaste" henkistä hengittelyä...



Kommentit

  1. Kyllä sitä saa ja pitääkin olla itsekäs. Ainakin sen lasillisen verran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon mä aika useinkin aika itsekäs, mutta kirjoittaessa ehtii aina muistamaan ne kaikki joilla on ihan oikeitakin ongelmia eikä näitä elintasoyhteiskunnan probleemeja...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...