Siirry pääsisältöön

kylmää kyytiä


Marraskuu taitaa meillä olla se kylmin aika vuodesta ja niinpä tänä aamuna elohopea oli niukin naukin pakkasen puolella ja meillä sisällä kotoisat +8C, tänä aamuna ei ole mikään ihme että apinat haluaa istua ja leikkiä lämppärin edessä... Lämppärissä on portaaton lämmönsäätö, mutta alueet on ”LO-comfort zone-HI” –se mukavuusalue on noin +16C. Vuosia meni, ennen kuin tähän tottui. Päivällä lämpee ja kylmänäkin päivänä huidellaan siinä aamuisessa sisälämpötilassa myös ulkosalla, useimmiten kympin paremmalla puolella...

kylmä

Mä oon jotenkin salaa ajatellut että nelivuotiaan psykologisessiot on sellaista puolihömppää jota nyt vaan suositellaan ja siks se on ollutkin siellä lakkautuslistan kärkipäässä... kunnes eilen Dr Holly pyysi mut sisään ja kysyi puhuuko M kotona mitään siitä ettei sen kanssa haluta leikkiä koulussa... Ei, se ei oo koskaan kotona sanonut mitään siihen viittaavaa... Kuitenkin se kuulemma viikosta toiseen kertoo kuinka tytöt työntää sen leikkien ulkopuolelle. Tyttöjen maailma on julma. Se on vielä paljon julmempi kuin lasten julma maailma... tästä taitaa jokaisella naisella olla omat kokemuksensa, kellä enemmän ja kellä vähemmän. Yhtäkkiä Dr Holly nousi kuitenkin avainasemaan siinä miten auttaa pientä tyttöä luovimaan maailmassa joka ei ole reilu, eikä toimi sääntöjen mukaan. Se toimii typerällä pärstäkerroin-samanlaisuus-haluttavuus-jokumuumikä systeemillä ja se satuttaa...

Toinen lähestymiskulma tähän asiaan on se että M välittää, se on uutta ja ihmeellistä... ihan valtava edistysaskel meidän maailmassa, se kykeenee tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi – yhtäaikaa surullista ja ihan mahtavaa.

Mun sydän ja sielu itkee ja mä haluaisin rynnätä suojelemaan sitä, mutta tosiasia on että sen on pakko oppia toimimaan itse. Mä en voi tätä asiaa muuttaa ja voin vaan yrittää löytää keinoja tarjota työkaluja viidakossa selviämiseen... ensi vuonna se viidakko kasvaa, erityisopen suojelu puuttuu ja M on pelottavan helppo kohde kiusaamiselle. Dr Holly taitaa saada jatkaa työtään M:n kanssa... M tarvitsee vanhempiaan paremman kartan ja navigaattorin, mä en ikinä ole itse osannut luovia tyttöjen maailmassa.

Kommentit

  1. Hyvä psykologi on kullan arvoinen - on kyse sitten lapsesta, nuoresta tai aikuisesta. Monet itkut tuli itkettyä työmaalla aikanaan, kun päivittäin oltiin tekemisissä kriisialueilta tulleiden, selvästi traumatisoituneiden lasten kanssa, jotka olisivat apua tarvinneet ja ansainneet, mutta sitä ei joko osattu tai haluttu organisoida. Toivottavasti ainakin osalle piisasi se päivittäinen rutiini ja rajat. Kehnosta terapeutista on mielestäni usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Noista vaan ei etukäteen oikein osaa sanoa.

    Pienen tytön äitinä on ajoittain myös itkettävä sitä edessä häämöttävää tyttöjenvälistä julmailua. Kun saisi omastaan kasvatettua sen, joka ei toisia jätä ulkopuolelle. Siellä on itse kukin kyllä surkeana kökkinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on itselläni ollut hyviä ja huonoja terapeutteja ja niistä hyvistä on ollut ihan armottomasti hyötyä. Jotenkin en vaan osannut ajatella että M siitä niin paljon hyötyisi kun eihän sillä ole varsinaista traumaakaan - tai ehkä on ;)

      Mulle tää tyttöjen maailma on ihan hirveä mörkö enkä senkään takia osaa suhtautua ja auttaa toista... mä vaan NIIN syvästi muistan sen oman ulkopuolisuuden tunteen.

      Poista
  2. Tää on niin kauheaa. Kaikille. Voi pientä M-kultaa. Onneksi on terapeutti ja hienoa (surunsekaista) on, että hän tuntee ja tajuaa. Ihan varmasti niitä omiakin ystäviä löytyy ja ehkä motivaatio ystävystymiseen ja mahdollisiin kompromisseihinkin tovereiden kanssa syntyy.

    Toi lasten/tyttöje maailma on kamala. Julmuudet ja leikit ja kuka on sisällä ja kuka ulkona. Itse napsahdin totaalisesti, kun yksi uusi poika oli kutsunut koko tarharyhmänsä synttäreilleen ja sitten pari ryhmäläistä päätti, että eivät mene ja ruttasivat kutsun ja tulivat mua vastaan (onneksi ei ollut meidän neiti siinä porukassa). Totesin omalleni, että kaikkien kutsuille mennään, jos vaan päästään tai ei tarvitse kuvitellakaan omien järjestämistä.

    Ja sain onneksi neidin tajuamaan, kuinka kurjaa olisi ollut, jos joku olisi hänen kutsunsa rutannut. Niinpä neiti meni kekkereille ja siellä olikin niin kivaa, ettei olisi halunnut lähteä kotiin ollenkaan. Mutta kauhunsekaisin tuntein odotan seuraavaa kertaa, eihän nää tähän jää:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on asia joka herättää mussa nukkuvan leijonan välittömästi ja samalla yritän muistuttaa itselleni etten mä voi ja pysty mitenkään muuttamaan maailmaa ja suojelemaan vaan mun täytyy vaan keskittyä vahvistamaan M:aa ja antamaan sille työvälineitä käsitellä näitä tilanteita.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi